2017.12.30

Onhan minullakin kirjasto, joka laajenee olohuoneesta eteiseen ja kellariin ja autotalliin. Mutta todellisesta kotikirjaston keräämisestä sain kuvan vasta, kun keskustelin aiheesta työväenopistosta tutun kirjanystävän kanssa.

Hänenkin kirjastonsa vie huomattavasti tilaa. Kirjoja on pahvilaatikoissa olohuoneen nurkassa, niitä on vaatehuoneessa ja vaatekaapissa. Vain wc ja kylpyhuone ovat kirjavapaata aluetta. Kirjojen näin laaja tilanvaltaus on mahdollista, sillä koko perhe on enemmän tai vähemmän bibliofiilejä.

Hyllyillä ja laatikoissa on monenlaista kirjallisuutta. On helpompi sanoa, mitä tuttavani ei kerää. Häntä eivät kiinnosta talous, päivänpolitiikka eivätkä dekkarit. Jotkut kirjailijat nousevat tietysti ylitse muiden. Hänellä on esimerkiksi kaikki Leena Krohnin teokset. Lapsuudenkodistaan hän on säilyttänyt laatikollisen kirjoja.

Mutta miksi hän kerää itselleen kotikirjastoa? Ovathan kirjastot olemassa. Ja e-kirja tekee parhaillaan lukemisen vallankumousta.

Kyllä minä rakastan julkista kirjastoakin kovasti”, vastaa tuttavani. ”Mutta sieltä lainaan lukuromaaneja, joita en halua lukea toiseen kertaan. Harrastan myös koeluentaa, eli luen pätkän kirjastosta lainatusta kirjasta. Jos se on hyvä, hankin sen itselleni.”

Sen sijaan e-kirja ei sovi minulle. Yksi syy kotikirjaston keräämiseen on, että pidän kirjasta fyysisenä esineenä. Ei ole väliä onko se pokkari, näköispainos tai ensipainos. E-kirja ei tunnu samalta.”

Toinen syy kirjaston keräämiseen on, että kirjoja pitää hankkia ”varmuuden vuoksi”. Jos tulee vastustamaton halu lukea jotain kirjaa, on hyvä, että sen omistaa. Muuten sen saamisesta ei ole varmuutta.

Ajatellaan vaikka Odysseiaa. Ei sitä voi lukea niin, että lainaa sen kuukaudeksi kirjastosta ja lukee sitten sinä aikana läpi. Sitä luetaan ehkä suorastaan vain muutama rivi kerrallaan. Silloin se pitää olla kotona. Kirjan läpilukeminen ei ole tuttavani mielestä yleensäkään välttämätöntä. Suuri osa hänen kirjoistaan on sellaisia, jotka on luettu vain osittain. Kaunokirjallisuuteen kuuluvat kirjat on kyllä tarkoitus lukea läpi, vieläpä moneen kertaan.

Jännittävä on tuttavan toteamus, että hän käyttää iltaisin aikaa pelkästään siihen, että katselee kirjojen selkämyksiä. Siinä käy samalla läpi omaa elämänhistoriaansa.

Kun äitini teki kuolemaa luin lapsuuden Tiina-kirjoja. Kai niistä sai jonkinlaista turvallisuutta. Muutenkin kirjasto on kuin lääkekaappi. Se auttaa moneen vaivaan.”

Paitsi että tuttavalla on laaja kokoelma kirjoja, hänellä on myös toinen, pienempi erityiskokoelma: se koostuu kirjojen lukemista ja keräämistä käsittelevistä kirjoista. Yksi tämän lajin merkkiteoksista on 1300-luvulla eläneen Durhamin piispan Richard de Buryn Filobiblon.

Kotimainen guru on kirjastoneuvos E. J. Ellilä (1892–1983). Ellilä on kirjoittanut sellaisia teoksia kuin Oma kirjastoni, Kirja on kohtaloni ja Kirjojen taika.

”Ilman kirjoja sielumme näivettyy”, väitti Ellilä. Ja jatkoi: ”Kirjahylly ei ole ainoastaan huonekalu, vaan koko perheen henkisen elämän keskus.”

 

Esko Miettinen