Näkökulmia uskontunnustukseen

 

Espoolainen filosofian maisteri ja raamatunkäännöskonsultti Mikko Tassia on kirjoittanut kirjan Kristinusko pähkinänkuoressa, ajatuksia Apostolisen uskontunnustuksen ääressä (304 s.). Nimi on osuva. Tarjona on todellakin erilaisia uskontunnustukseen läheisesti tai kaukaisesti liittyviä pohdintoja, siis hyvin monenlaista ainesta: kuolemanrajakokemukset, lain kolmas käyttö, pre-, a- ja postmillennialismi…

Tassiaa voi kiittää ainakin kahdesta asiasta. Ensiksikin aiheenvalinnasta. Apostolinen uskontunnustus, pienoisraamattu, ansaitsisi enemmän huomiota kuin sille kristillisissä piireissä suodaan. Siinä on esitetty uskon ydin, me taas usein harhailemme kehällisissä.

Toiseksi kiitän Tassiaa hänen lähtökohdastaan: ”on aika palata vanhakirkolliseen ja uskonpuhdistuksen esille tuomaan klassiseen kristinuskoon.” Takaisin lähteille!

Paluu vanhakirkollisiin teksteihin näkyykin komeasti. Tassia vetoaa jatkuvasti Kyrillos Jerusalemilaiseen (k. 386), Justinos Marttyyriin (k. n. 165) ja Irenaeukseen (piispaksi 177). Mieleen tulevat 1600-luvun suomalaiset saarnat, joissa niin ikään liikuttiin patristiikan alueella sujuvasti. Kahden ensin mainitun varhaiskirkon opettajan pääteokset on suomennettu, joten mikään ei estä muitakin seuraamasta Tassian esimerkkiä patristiikkaan tutustumisessa.

En kuitenkaan voi kiittää kirjaa ihan kokosydämisesti. Sen raamattukäsityksessä on jotain itselleni vierasta.

Esimerkiksi puhuessaan Jumalasta luojana Tassia lukee Raamattua kirjaimellisesti ja kieltää kokonaan käsityksen evoluutiosta. Onko maailma ehkä luotu ”kuuden 24 tunnin vuorokauden sisällä tai pidemmän ajanjakson aikana, jolloin Jumala on luonut lajit yhtäkkisesti ilman pitkää kehitysjaksoa”, hän pohtii.

Noin ahdas raamatullisuus estää Tassiaa etenemästä ajattelussa niin tehokkaasti, kuin se muuten olisi hänelle mahdollista. Tosin tällaiset yleisestä eroavatkin kantansa hän esittää jotenkin hienovaraisesti, ei sillä tavoin äristen kuin joillain kristityillä on tapana.

Mutta mikähän tähän kysymykseen olisi oikea kristillinen vastaus? Evoluutioteorian puolesta vai sitä vastaan? Entä jos oikea ratkaisu olisi koko asetelman huomiotta jättäminen? Kehitelköön tiede teorioita, se on sen tehtävä. Kristittyjen ei pidä sitä työtä häiritä.

Toisaalta kristillisellä uskolla on oma ilmoituksensa maailman synnystä, kristittyjen tehtävä on tulkita sitä. Mieluummin olisin kuullut Tassialta, mitä varhaisen kirkon opettajat tästä kysymyksestä sanoivat, kuin lukea hänen kannanottoaan evoluutioteoriaan.

Kaiken kaikkiaan kirja on kiinnostava osoitus siitä, että teologista ajattelua harjoitetaan muuallakin kuin tiedekunnissa, kristillisissä lehdissä ja kustantamoissa. Kirjan voi lainata joistain kirjastoista. Joka haluaa sen omaksi, voi kysyä tekijältä osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Esko Miettinen

2020.05.04

Martta Elisabet Kaukomaa (o.s. Suominen, 25. lokakuuta 1895 Mynämäki[1]– 1992) oli suomalainen uskonnollinen kirjailija, runoilija ja Vapaakirkon evankelista.[2][3]

Martta Kaukomaa o.s. Suominen syntyi Mynämäessä vuonna 1895[1] ja kasvoi suuressa sisarusparvessa.[4][5] Hänen isänsä oli nahkuri Kustaa Suominen ja äitinsä Vilhelmiina Wallenius.[6] Koti ja kasvuympäristö olivat kristillisiä. Isä piti pyhäkoulua[7] ja äiti lauloi hengellisiä lauluja.[8] Äiti ja isä olivat kotoisin rukoilevaisseudulta.[9]

Varhaisen hengellisen heräämisen[10], sitä vahvistavien kokemusten jälkeen ja rippikoulun käytyään Martta Kaukomaa alkoi kirjoitella lehtiin runoja ja suorasanaisia tekstejä.[11] Hän toimi myös isänsä sijaisena pyhäkoulunopettajana.[7] Kutsumuksensa raamatunopettajaksi hän löysi jo 16 vuotiaana Turun Betel-kirkossa vuonna 1912 saamassaan näyssä.[12][1]

Martta Kaukomaa solmi vuonna 1919 avioliiton Arvi Kaukomaan (1894-1969) kanssa.[13][14] Arvi Kaukomaa vihittiin papiksi 8.1.1919.[15] 1920-luvulla pariskunta vaikutti Vapaakirkossa opettaen Sandössä (Santala, myöhemmin Hankoniemen kristillinen opisto) pidetyillä raamattukursseilla[14] ja Martta Kaukomaan runoja julkaistiin myös Vapaakirkon lehdissä.[1]

1930-luvulla hengeltään ekumeeninen[2] Martta Kaukomaa toimi helluntaiherätyksen seurakunnissa.[14] Vuonna1948 hän siirtyi opettamaan ja johtamaan vapaakirkollisen Naislähetysliiton leirejä Laina Vaismaan kutsusta ja järjesti naistyöntekijöiden kursseja, virkistyspäiviä ja leirejä lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.[16] Vuonna 1979 hänelle myönnettiin Suomen Vapaakirkon seurakuntatyöntekijän valtakirja.[17]

Perheenäidin, papinemännän ja seurakuntatyön ohella Martta Kaukomaa julkaisi läpimurtoteoksensa Lauluista ihanin (1942) lisäksi lähes kolmekymmentä teosta runoja ja hartauskirjallisuutta.[14][18] Runojen kirjoittaminen jatkui loppuun saakka[19] Vuonna 1975 ilmestyi teos Kihlajaislahja, jonka Martta Kaukomaa kirjoitti Vilho Rantasen pyynnöstä hengelliseksi testamentikseen.[20][21]

Niin alhaalla kukaan ei kulje, jonka kiteeläinen Iina Karttunen sävelsi[22] Martta Kaukomaan Keikyässä v. 1918 kirjoittamaan ja Suomen viikkolehdessä julkaistuun runoon[23][24], on edelleen suosittu hengellinen laulu. Sitä on viimeksi uudistanut Eija Harmanen SLEY:n laulukirjaan Siionin kanteleeseen.[25] Kirjassaan Kihjalaislahja Martta Kaukomaa jakaa tuon runon pohjana olleen syvästi henkilökohtaisen kokemuksensa.[26][27]

Teoksia

  • Armo ja rauha : runoja. Suomen luth. evank.-yhdistys, Helsinki 1926
  • Salaiset aavistukset : uskonnollisia runoja. Suomen luth. evank.-yhdistys, Helsinki 1927
  • Herran sana tuli minulle. WSOY 1934
  • Iankaikkinen valtakunta : näkemyksiä Danielin kirjasta. Ristin Voitto, Helsinki 1942
  • Lauluista ihanin : tutkielma Korkeasta veisusta. Ristin Voitto, Helsinki 1942, 2. painos Päivä, Hämeenlinna 1976
  • Ei väellä eikä voimalla : ajatuksia Sakarjan kirjasta. Hyvä Sanoma, Helsinki 1943
  • Elävän veden virrat : ajatuksia hengen täyteydestä. Kuva ja sana, Helsinki 1944, 1984
  • Jumalan voima : evankeliumia nuorisolle. Ristin voitto, Helsinki 1944
  • Kansat kaikkivaltiaan käsissä. Evankelioimisliike, Tampere 1944
  • Karitsan tie : halki ajan ja historian Ilmestyskirjan valossa. Hyvä sanoma, Helsinki 1945
  • Voittopalkintoa kohti : kirja monissa ahdistuksissa taisteleville Jumalan lapsille. Kuva ja sana, Helsinki 1945
  • Risti ensin sitten kruunu : ajatuksia Markuksen evankeliumin ääressä. Ristin voitto, Helsinki 1947
  • Hyvän omantunnon liitto. Ristin voitto, Helsinki 1948, 2. korj. ja lis. painos RV-kirjat, Vantaa 1981
  • Kihlajaislahja. Päivä, Hämeenlinna 1975
  • Uusi temppeli ynnä muita Hesekielin näkyjä. Päivä, Hämeenlinna 1977
  • Aamunkoitto korkeudesta. Ari-kustannus, Saarijärvi 1979
  • Olen ihminen. Ari-kustannus, Saarijärvi 1979
  • Olen matkalla : runoja. Päivä, Hämeenlinna 1983
  • Aamusta iltaan : valikoima vuosina 1912-1983 syntyneistä kirjoitelmista. RV-kirjat, Vantaa 1984
  • Aabraham : Jumalan kirkkauden ilmestymisestä Kaldean Uurissa Moorian uhriin ja Ihmisen pojan päivän näkemiseen asti. Pyhiinvaeltajat, Espoo 1986
  • Psalmi 119 : hetkiä erään vanhan testamentin nimettömän pyhän omaelämäkerran ääressä. Pyhiinvaeltajat, Heikinkylä 1986
  • Jeesuksen Kristuksen ilmestys. Suomen yhteiskristillinen raamattukoulu, Kimola 1988

Lähteet

  1. Hämelin Eila ja Rautamäki Vappu: Tienraivaajat : vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä Hämeenlinna Päivä 2001 s. 317
  2. Piispa Eero Huovisen saarna Tuomasmessussa 1.4.2018, Helsingin hiippakunta
  3. Syntymävuosi Fennicasta.
  4. Kaukomaa s. 37
  5. Martta Kaukomaa: Kihlajaislahja. Hämeenlinna : Päivä 1975 s. 30
  6. Kaukomaa, Frans Arvi Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. 2017. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 27.4.2020.
  7. Kaukomaa s. 40
  8. Kaukomaa s. 30-31
  9. Kaukomaa s. 31
  10. Kaukomaa s. 32-33
  11. Kaukomaa s. 39-40
  12. Kaukomaa s. 72
  13. Suomen papisto
  14. Hämelin s. 318
  15. Suomen papisto
  16. Hämelin s. 315 318-319, 350
  17. Hämelin s. 372
  18. Martta Kaukomaa tekijähaku Finna.fi. 27.4.2020. Viitattu 27.4.2020.
  19. Hämelin s. 319
  20. Kaukomaa s. 5-6, 141
  21. Armas Hepovirta: Kirjaesittely Martta Kukomaan kirjasta Kihlajaislahja Kultaomena-sivusto. 2013. Viitattu 27.4.2020.
  22. Iina Karttunen: Katkenneelta taipaleelta. Suomen Viikkolehti 1928, 05.04.1928, nro 14-15, s. 115. Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Artikkelin verkkoversio.
  23. Martta Kaukomaa: Maan alimpiin paikkoihin. Suomen Viikkolehti, 26.02.1925, nro 9, s. 68-69. Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Artikkelin verkkoversio.
  24. Hämelin s. 89, 318
  25. Martta Kaukomaa: 202 Niin alhaalla kukaan ei kulje Siionin kannel - evankelinen laulukirja. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys SLEY. Viitattu 27.4.2020.
  26. Kaukomaa s. 67-68
  27. Hepovirta

Julkaistu alun perin 29.4.2020 osoitteessa: <https://fi.wikipedia.org/wiki/Martta_Kaukomaa>

Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen et al.

2019.05.06

"Ei, ei saa heittää lattialle!"

Huudahdukseni kaikuu keittiössä jälleen kerran. Kuopus on taas osoittanut kesken lounaan haluavansa juustoa, joka on hänen herkkuaan, ja hän on heittänyt lounaslautasen lattialle. Sotku on hirmuinen. Lattia on täynnä keittoa. "Mitä oikein keksisin sinun kanssasi", huokaisen ja alan siivota. Juustoa ei nyt kuitenkaan heru!

Kuinka monta kertaa olet halunnut jotakin muuta kuin, mitä sinulla on tarjolla edessäsi? Jauhelihakeiton sotkuja lattialta viimeksi siivotessani Jumala alkoi opettaa minulle tilanteen kautta aivan uudella tavalla. Me ihmiset olemme taipuvaisia haikailemaan jotakin muuta, kuin mitä Jumala meille tarjoaa. Hän on suunnitellut meille erinomaisen, ravitsevan aterian, joka täyttää tarpeemme kuhunkin hetkeen sopivalla tavalla. Hänen Sanansa on suoraan meidän edessämme, mutta silti emme ymmärrä tarttua siihen. Tai jos tartumme, haikailemme kuitenkin jotakin muuta pikaisempaa ratkaisua, joka alkuun maistuu hyvältä mutta joka kuitenkaan ei ole meille hyväksi. Elämäntilanteissamme emme useinkaan näe siunauksia vaan koemme helpommaksi rukoilla vain: "Päästä meidät pahasta!" kuin "Tapahtukoon sinun tahtosi".

Hiljattain pyhänä kirkossa Vanhan testamentin sanankohtana luettiin Jumalan ihana ajatus meistä, Jeremian luku 29, jae 11: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Tämä jos mikä on meille ravitsevaa leipää! On elämäntilanteemme mikä tahansa, voimme aina luottaa siihen, että Jumalalla on langat käsissään. Saamme rukoilla Sanan mukaisesti, että Henki vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, ja että luottamus Jumalan hyvään tahtoon meitä kohtaan lisääntyy. Saamme aukaista Raamatun ja pyytää meille hengellistä ravintoa, jotta jaksamme eteenpäin. On joskus vaikea nähdä tuskallisen elämäntilanteen olevan meille mitenkään hyväksi. Jumala kuitenkin näkee, millaista hengellistä koulua kunkin meistä tarvitsee käydä. Sanan kautta Hän ohjaa meitä. Ottakaamme Jeesus sanassa ja rukouksessa lähemmäs sydäntämme, pysyväksi matkakumppaniksemme. Hän kutsuu meitä joka päivä tiiviiseen yhteyteen kanssaan!

Tartu sinäkin tähän lupaukseen: keittosotkujen keskellä on toivoa!

                                                                                                                             Ilona Teirikangas

 

2019.05.24

Yöpöytä on pieni. Sille ei mahdu montaa kirjaa.
 
Yksikin hyvä kirja on riittävä. Sopivan kuiva on oiva unilääke. Liian jännittävä vie yöunet.
 
Sapattikirja lepuuttaa irti arkihuolista. Lukija matkaa huomaamattaan ”Narniaan”.
 
Joskus joku etuilee - on mielenkiintoisempi, tulee kilpailua ja kirjasto kasvaa.
 
Klassikko voi jäädä pöydälle pysyvästi. Etenkin ahdistunut mieli kaipaa tuttua lohduttajaa. Hunajanpisaraa. Virsiä, runoa. Rukiista Raamattua.
 
Yöllä voi tulla uneton aika. ”Jo ennen yön vartiohetkiä minun silmäni tutkistelevat sinun puhettasi.” (Ps. 119: 148)
 
Viimeisenä luettu jää mieleen. ”Yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.” (Ps. 127: 2)
 
Risto Syrjä

2018.07.10

 

Tuntuu juhlalliselta ottaa käteensä Agricolan teosten näköispainoksen ensimmäinen osa. Siinä ollaan suomenkielisen hengellisen kirjallisuuden äärirajalla, sen takana on latinankielisiä ja ruotsinkielisiä kirjoja – lähinnä sivistyneille tarkoitettuja. Suurimman osan koottujen teosten ensimmäisestä osasta täyttää Rucouskiria (1544), jota sanotaan Agricolan itsenäisimmäksi teokseksi.

Onhan sekin mahtavaa, että tämä ensimmäinen laaja suomenkielinen teos opettaa suomalaisia rukoilemaan. Toivottavasti oppi on mennyt perille. Sitähän ei tiedä, rukoileminen kun ei näy päälle.

 

Esteenä paksuun kirjaan tutustumisessa on oikeinkirjoitus, jota on työlästä lukea. 1600-luvun alun Sorolaisen tekstiä vielä lukee harrastelijakin melko sujuvasti, mutta Rucouskiria vaatii ponnistelua. Siksi tyydynkin kirjan selaamiseen ja luen katkelman sieltä, toisen täältä.

Paikoin Rucouskirian kanssa tulee tuntu, kuin vaeltelisi keskiaikaisessa kivikirkossa ja katselisi sen seinämaalauksia. Samoin kuin kirkon seinästä löytää ruoskitun Jeesuksen säälittävän kuvan, samoin myös Rucouskiriassa on laajat Kristuksen kärsimiseen liittyvät osastot. Siellä muun muassa tervehditään kaikkia Kristuksen piinattuja jäseniä. Esimerkiksi:

”Terve cunnialinen Christuksen Kylki/ meiden edhesten hoovin keihelle läpitsepistetty.”

Kirja liittyy yleensäkin lujasti katoliseen perinteeseen. Suuri määrä rukouksista on suomennoksia Missale Aboensesta, Turun messukirjasta. Ei kuitenkaan pelkkiä suomennoksia vaan kehitelmiä. Esimerkiksi pyhimyksiin liittyvistä rukouksista Agricola on poistanut katolisen ajatuksen pyhimysten tekojen ansiollisuudesta. Hän puhuu pyhimysten elämän esikuvallisuudesta ja heidän uskonsa esimerkillisyydestä. Näinhän tehdään Luterilaisissa tunnustuskirjoissakin.

Ainakin paikoin Agricolan kieli on hyvin elämysvoimaista: ”Cosca minulla on adhistos/ nijn mine … parghun minun Jumalani tyge.” Kyllähän se rukous parhaimmillaan Jumalaa kohti parkumista on.

Johdannon jälkeen Rucouskiria jakaantuu kolmeen osaan. Ensin on raamatullisia rukouksia, sitten liturgisia rukouksia ja lopuksi yksityiseen hartauteen tarkoitettuja rukouksia. Liturgiset rukoukset ovat suuressa määrin keskiaikaisia, sen sijaan yksityisen hartauden rukoukset suureksi osaksi Agricolan oman ajan tuotetta.

Agricola on ottanut suurimman osan yksityisen hartauden rukouksista muista rukouskirjoista. Hyvin paljon hän käyttää kuuluisan humanistin Erasmus Rotterdamilaisen tekstejä. Tämä on siinä suhteessa merkille pantavaa, että Erasmus oli Lutherin vihaama ja katolilaistenkin vieroma kirjoittaja. Agricola otti oman linjansa.

Kaiken kaikkiaan Agricola esiintyy Rucouskirian laatijana konservatiivisena reformaattorina, joka halusi säilyttää vanhasta sen mikä siellä oli hyvää ja korjata vain siellä, missä näkyi ilmeisiä vääryyksiä. Hän oli keskitien kulkija, ei uskonnollinen kumousmies. Jos haluttaisiin olla ekumeenisia ja kansallismielisiä, kirkkomme nimi voisi olla ”evankelis-agricolalainen” ei ”evankelis-luterilainen”.

 

Esko Miettinen

2018.05.28

Israelin kansalle annettu laki kulki lain arkin mukana luvattuun maahan (5. Moos. 31: 26). Matkoillaan israelilaiset lauloivat psalmien matkalauluja (Ps. 120 - 134). Etiopian kuningattaren hoviherra luki matkavaunuissa Jesajan kirjaa (Ap. t. 8: 27, 28).

Kansan muistitiedon mukaan Niilo Leveinen oli, nähtävästi seurojen alussa, vetänyt esille kirjakonttinsa ja asetellut Paavo Ruotsalaisen eteen kirjojaan huomauttaen, että hän antaa palaset ensin ja leivän sitten: Vanhan virsikirjan, Siionin, Ison Katekismuksen, Isämeidän selityskirjan, Huutavan äänen, Hunajan pisarat, todennäköisesti Lutherin postillan ja lopuksi Raamatun. Sen jälkeen hän kehotti Paavoa: "Syö niin paljon kuin jaksat ja vie Alakerityn heränneillekin! Mutta syö taidolla, ettet taitamattomuutesi takia kärsisi paljon vaivaa." Paavo oli sen kuultuaan remahtanut nauruun ja sanonut: "Voi veikkoseni, nyt on leipää petäjänkin edestä!" (Juurmaa, E. F.: Kristuksen sisällinen tunto)

Matkanteko on nykyisinkin suurelta osin odottamista, otollista aikaa lukemiselle. Matkakirjasto kootaan matkavalmistelujen yhteydessä matkan tarpeet huomioiden. Se voi sisältää tuttua, hyväksi havaittua hengellistä evästä ja rohtoa. Mukana voi yhtä hyvin olla uutta makua uteliaisuuden nälkään. Kesäloman kynnyksellä rinkkaan pakataan lukemista koko lomailun ajaksi.

Matkapuhelimet ja tabletit mahdollistavat laajankin matkakirjaston ilman painorajoitusta. Mutta verkkoon juuttumisen välttämiseksi perinteinen kirja ja kynänpätkä istuvat paremmin levon idylliin.

"Siunattu olet tullessasi ja siunattu olet lähtiessäsi." (5. Moos. 28: 6) Hotellihuoneessa yöpyvää odottaa nykyisin kuuluisa taistelija Gideon - Uusi testamentti ja Psalmit tai koko Raamattu.

Elämä on kuin matka. Allegorisessa kaksiosaisessa romaanissaan John Bunyan kuvaa kristityn vaellusta sekä Kristityn lesken ja lasten vaellusta.

C. S. Lewisin mielestä yleisin virhe Bunyanin teosta tulkittaessa "johtuu turmiollisesta tavasta lukea allegoriaa ikään kuin se olisi käännettäväksi tarkoitettu kryptogrammi; ikään kuin sen jälkeen kuin olemme tajunneet, mitä kuva (kuten sanomme) 'tarkoittaa', heitämme sen menemän ja ajattelemme sitä todellisen elämän ainesta, jota se edustaa. - - Meidän ei pitäisi ajatella näin: 'Tämä vehreä laakso, jossa paimenpoika laulaa, edustaa nöyryyttä.' Lukiessamme meidän pitäisi oivaltaa, että nöyryys on kuin tuo vehreä laakso. Sillä tavoin, aina edetessä kirjaan sisään - - käsite rikastuu." (Green, R. L. & Hooper, W.: C. S. Lewis - elämänkerta)

Myös kirjan lukeminen on kuin matka.

Risto Syrjä

2018.05.22

Achreniuksen hartauskirja
 
Abraham Achrenius (1706–1769) oli pappi, runoilija ja herännäisjohtaja. Kuuluisin hän on kai erikoisesta uskonnollisesta elämänhistoriastaan. Hän tunsi omasta kokemuksesta 1700-luvun tärkeät kristilliset virtaukset – Hallen pietismin, separatistisen pietismin ja herrnhutilaisuuden – ja päätyi lopulta yhdistämään näistä saadut opit omassa persoonassaan kirkolliseksi herätyskristillisyydeksi. Virsikirjassamme on muutama hänen virtensä, niistä tunnetuin ehkä numero 103, Ah saavu, Jeesus, keskellemme.
 
Achrenius kirjoitti myös suorasanaista tekstiä. Sellaisesta esimerkki on alkujaan vuonna 1749 ilmestynyt ja Jaakko Haavion kielellisesti uudistama Halullisten sielujen kysymys (Gummerus 1937).
 
Kirjan perusidea on jonkin verran Bunyanin Kristityn vaelluksen mukaan kuvata pelastuksen tielle lähteneiden halullisten eli heränneitten sielujen matkaa pois ”synnin ja suruttomuuden yöstä ja pimeydestä”. Matkalaiset saavat kysymyksiinsä vastauksia ”Jerusalemin vartijoilta” eli uskollisilta opettajilta. Lisäksi kuvataan ihmisiä, joiden kaidalle tielle lähtöä estävät erityiset helmasynnit, esimerkiksi epäileväisyys, voimattomuus ja saastaisuus.
 
Kirja on oikeastaan peräkkäin liitettyjen raamatunsitaattien kokoelma. Sanottavaa ei ilmaista niinkään kirjoittajan sanoin kuin etsimällä aiheesta puhuvat kohdat Raamatusta.
 
Toisaalta tämä on kiinnostavaa. Se kuvastaa kirjoittajan ja kai hänen aikansakin syvää kunnioitusta Raamattua kohtaan. Pohtimista siitä saa nykyinenkin lukija. Toisaalta tällainen rakenne tekee kirjan tekstistä luettelomaisen.
 
Halullisten sielujen kysymys ilmestyi aikana, jolloin herätyskristillisyys alkoi työntää puhdasoppisuuden katekismuskristillisyyttä tieltään. Achrenius sanoo selvästi, että hänen kirjassaan korostus on Jumalan sanassa ja kristillisessä kokemuksessa. Mikä ulkonaisesti on sanottu Raamatussa, sen Pyhä Henki vaikuttaa kristityn sisäisessä kokemuksessa. Katekismusta ei mainita.
Ilman muuta Achrenius oli tulevaisuuden mies. Tuohon suuntaanhan kehitys kirkossa tuli kulkemaan. Tämän päivän näkökulmasta en kuitenkaan olisi valmis allekirjoittamaan väitettä, että Raamattu ja kokemus riittävät. Kyllä minusta katekismuksellakin on uskonelämässä oma sijansa.
 
Haavio on asettanut Halullisten sielujen kysymyksen uuden kirjasarjansa Vanhentumattomia hartauskirjoja alkuun. Sarja tosin taisi lopahtaa sota-ajan melskeisiin.
 
 
Haavio kirjoittaa kirjan johdannossa vuonna 1937 nytkin ajattelemisen arvoiset sanat: ”… kansamme uskonnollisen elämän suonenlyönti tuntuu kirjassa … niin voimakkaana, että nykyisin, kun terve uskonnollinen vaisto neuvoo kansaamme hakeutumaan takaisin isien hengelliseen perintöön, kirjamme julkaiseminen uusittuna puolustanee paikkaansa.”
 
Esko Miettinen

2017.12.30

Onhan minullakin kirjasto, joka laajenee olohuoneesta eteiseen ja kellariin ja autotalliin. Mutta todellisesta kotikirjaston keräämisestä sain kuvan vasta, kun keskustelin aiheesta työväenopistosta tutun kirjanystävän kanssa.

Hänenkin kirjastonsa vie huomattavasti tilaa. Kirjoja on pahvilaatikoissa olohuoneen nurkassa, niitä on vaatehuoneessa ja vaatekaapissa. Vain wc ja kylpyhuone ovat kirjavapaata aluetta. Kirjojen näin laaja tilanvaltaus on mahdollista, sillä koko perhe on enemmän tai vähemmän bibliofiilejä.

Hyllyillä ja laatikoissa on monenlaista kirjallisuutta. On helpompi sanoa, mitä tuttavani ei kerää. Häntä eivät kiinnosta talous, päivänpolitiikka eivätkä dekkarit. Jotkut kirjailijat nousevat tietysti ylitse muiden. Hänellä on esimerkiksi kaikki Leena Krohnin teokset. Lapsuudenkodistaan hän on säilyttänyt laatikollisen kirjoja.

Mutta miksi hän kerää itselleen kotikirjastoa? Ovathan kirjastot olemassa. Ja e-kirja tekee parhaillaan lukemisen vallankumousta.

Kyllä minä rakastan julkista kirjastoakin kovasti”, vastaa tuttavani. ”Mutta sieltä lainaan lukuromaaneja, joita en halua lukea toiseen kertaan. Harrastan myös koeluentaa, eli luen pätkän kirjastosta lainatusta kirjasta. Jos se on hyvä, hankin sen itselleni.”

Sen sijaan e-kirja ei sovi minulle. Yksi syy kotikirjaston keräämiseen on, että pidän kirjasta fyysisenä esineenä. Ei ole väliä onko se pokkari, näköispainos tai ensipainos. E-kirja ei tunnu samalta.”

Toinen syy kirjaston keräämiseen on, että kirjoja pitää hankkia ”varmuuden vuoksi”. Jos tulee vastustamaton halu lukea jotain kirjaa, on hyvä, että sen omistaa. Muuten sen saamisesta ei ole varmuutta.

Ajatellaan vaikka Odysseiaa. Ei sitä voi lukea niin, että lainaa sen kuukaudeksi kirjastosta ja lukee sitten sinä aikana läpi. Sitä luetaan ehkä suorastaan vain muutama rivi kerrallaan. Silloin se pitää olla kotona. Kirjan läpilukeminen ei ole tuttavani mielestä yleensäkään välttämätöntä. Suuri osa hänen kirjoistaan on sellaisia, jotka on luettu vain osittain. Kaunokirjallisuuteen kuuluvat kirjat on kyllä tarkoitus lukea läpi, vieläpä moneen kertaan.

Jännittävä on tuttavan toteamus, että hän käyttää iltaisin aikaa pelkästään siihen, että katselee kirjojen selkämyksiä. Siinä käy samalla läpi omaa elämänhistoriaansa.

Kun äitini teki kuolemaa luin lapsuuden Tiina-kirjoja. Kai niistä sai jonkinlaista turvallisuutta. Muutenkin kirjasto on kuin lääkekaappi. Se auttaa moneen vaivaan.”

Paitsi että tuttavalla on laaja kokoelma kirjoja, hänellä on myös toinen, pienempi erityiskokoelma: se koostuu kirjojen lukemista ja keräämistä käsittelevistä kirjoista. Yksi tämän lajin merkkiteoksista on 1300-luvulla eläneen Durhamin piispan Richard de Buryn Filobiblon.

Kotimainen guru on kirjastoneuvos E. J. Ellilä (1892–1983). Ellilä on kirjoittanut sellaisia teoksia kuin Oma kirjastoni, Kirja on kohtaloni ja Kirjojen taika.

”Ilman kirjoja sielumme näivettyy”, väitti Ellilä. Ja jatkoi: ”Kirjahylly ei ole ainoastaan huonekalu, vaan koko perheen henkisen elämän keskus.”

 

Esko Miettinen

2017.07.20

Esa Santakarin kirjallista ja kuvallista tuotantoa

Kirjat ja pienpainatteet

  • Armon kirkko. SLEY 1966. 158 s. : kuv.
  • Armosta autuaat : Jälkikorjuuta evankelisen liikkeen "autuuden ajasta". SLEY 148 s. : kuv.
  • Avoimien ovien kirkko. Suomen Kirkon Sisälähetysseura [traktaatti] [i. v.]  
  • Evankelisen liikkeen synty : F.G. Hedbergin suhde Paavo Ruotsalaiseen ja eräisiin muihin pietistijohtajiinvuosina 1843-1844. SLEY-Kirjat 2003. 386 s.
  • Evankeliumi liikkeellä / Toim. Esa Santakari. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1873-1973. SLEY 1973. 152 s., kuv.
  • Evankeliumin aamunkoitteessa : Hedberg-tutkielmia evankelisen liikkeen syntyvuosilta. SLEY 1961. 183 s., kuv.
  • Främst i utvecklingen ofta litet efter / Red. Esa Santakari. Helsingfors evangelisk-lutherska församlingar 1906-1980. 1980. 255 s. Helsingfors ev.luth. församlingars kyrkliga samfällighet, 1980. 255 s., kuv., kartt.
  • Huikeat mahdollisuudet : Saarnoja kirkkovuoden teksteistä. SLEY 1969. 244, [3] s. : kuv.
  • Ihminen ja kone. Marttaliitto 1961. 3, [1] s.
  • Ihmisen suvun Vapahtaja. SLEY 1964, 62 s. : kuv.
  • Ihmisten keskellä : Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien elämää / Toim. Esa Santakari.Helsinki 1963. 96 s. : kuv.
  • Isä tietää kyllä : Kolmannen vuosikerran evankeliumi-saarnat adventista helluntaihin. Sley-Kirjat 1991. 319, [1] s.
  • Jaloon toimeen / Toim. Esa Santakari. Suomen kirkon pappisliitto, 1958. 17, [3]: kuv. lisäp. 1959
  • Jumala tekee mitä tahtoo : Saarnoja kirkkovuoden teksteistä. SLEY 1956. 218, [2] s.
  • Kaikki on armoa. SLEY-Kirjat 1984. 136 s. : kuv.
  • Kameli ja neulansilmä : Saarnoja kirkkovuoden teksteistä kolminaisuudenpäivän jälkeen. SLEY 1960. 187 s.
  • Kansanrakentajien puukirkot = Allmogemästarnas träkyrkor = The Wooden Churches of Finland. Otava 1977. 151 s. : kuv.
  • Kehityksen kärjessä usein vähän jäljessä : Helsingin evankelisluterilaiset seurakunnat 1906-1980 / Toim. Esa Santakari. Hgin ev.-lut. seurakuntien seurakuntayhtymä 1980. 271 s., kuv., kartt.
  • Keskiajan kivikirkot = Finlands medeltida stenkyrkor = The medieval stone churches of Finland. Otava 1979. 175 s. : kuv., kartt.
  • Kotimatkalla 1964 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 231 s.
  • Kotimatkalla 1965 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 216 s.
  • Kotimatkalla 1967 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 212 s.
  • Kotimatkalla 1969 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 218 s.
  • Kotimatkalla 1971 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 240 s.
  • Kotimatkalla 1972 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 192 s.
  • Kotimatkalla 1973 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 208 s.
  • Kotimatkalla 1974 / Toim. Esa Santakari. SLEY:n vuosijulkaisu. 212 s.
  • Laulun aika on tullut : Saarnoja kirkkovuoden teksteistä adventista helluntaihin. SLEY 1964. 190 s.
  • Minun kaupunkini : Kuvia Helsingistä ja helsinkiläisistä. WSOY 1962. 198, [2] s.: kuv.
  • Mitä minun pitäisi tehdä tullakseni kristityksi? Vastaus "Valoa kaipaavan nuoren" kysymykseen. Suomen Kirkon Sisälähetysseura [traktaatti] [ i. v.]
  • "Niin se tapahtui" : F. G. Hedbergin teologisen omaleimaisuuden rakentuminen hänen Oulun ja Raippaluodon aikanaan vuosina 1840-1842. Sley-Kirjat 1996. 200 s.
  • Niinivaara - matkamies : (Verneri Niinivaara). SLEY 1958. 84, [2] s. : kuv.
  • Nuoruusvuosien runot 1941-1943 sekä 1946 ja 1953 : Päiväkirjarunot 1983-1989 sekä 2006-2012. [Esa Santakari] 2012. 220 s.
  • Paratiisi : Kuvakirja ihmiskunnan toivosta ja sen toteutumisesta kristillisessä uskossa. SLEY-Kirjat 1985. 174 s. : kuv.
  • Sana tunkee Japaniin : Muistoja ja näkymiä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Japanin-lähetyksen täyttäessä kuusikymmentä vuotta / Toim. Ilma Ruth Aho & Toivo Rapeli & Esa Santakari:: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1960. 111 s. : kuv.
  • Siunattu päivä : Ensimmäisen vuosikerran evankeliumisaarnat kolminaisuudenpäivästä kirkkovuoden loppuun. SLEY-Kirjat 1990. 294 s.
  • Sydän hämmästyypi näissä ilohäissä. SLEY 1967. 24 s.
  • Tervetuloa Jeesus : Ensimmäisen vuosikerran evankeliumisaarnat adventista helluntaihin. SLEY-Kirjat 1989. 328 s.
  • Uskoisin jos voisin. SLEY 1967. 16 s.
  • Uskon pimeässä. SLEY 1967. 16 s.
  • Vallanhimoinen kirja : Miten Jumala yhäkin puhuu Raamatussa. (Uskonpuhdistuksen sanoma juuri nyt 1.) SLEY 1967. 16 s.
  •  Vanha ja uusi ihminen. SLEY 1969. 16 s.

Artikkelit, saarnat ym. kokoomateoksissa

  • Aivan erikoislaatuinen mies ja hänen erikoislaatuinen toimintansa (Antti Rentola) / Esa Santakari - Kotimatkalla 1996 : Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vuosikirja / Toim. Aimo Kymäläinen.
  • [Esipuhe] - Usko ja tunnustus : Johdanto luterilaisen kirkon opin ja uskon tunnustuskirjoihin / Fredrik Gabriel Hedberg. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys 1961.
  • Evankeliumi ja seurakunta / Rovasti Esa Santakari - Elävä ja Voimallinen Sana : Studia in honorem episcopi Eero Lehtinen et professoris Lauri Koskenniemi / Editores Kirsi Hannolin et Seppo Suokunnas. SLEY-Kirjat 1987.
  • F. G. Hedbergin nuoruudenelämys / Esa Santakari - Kotimatkalla 1993 : Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vuosikirja / Toimittanut Aimo Kymäläinen. SLEY-Kirjat 1993.
  • F. G. Hedbergin saarnat Kemiössä vuonna 1884 / Esa Santakari - Kotimatkalla 2001 : Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vuosikirja / Toimittanut Seppo Suokunnas. SLEY-Kirjat 2001.
  • Jumala sen on tehnyt / Esa Santakari - Kotimatkalla 1993 : Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vuosikirja / Toimittanut Aimo Kymäläinen. SLEY-Kirjat
  • Kristinusko , kulttuuri ja taide / Esa Santakari - Armo kasvattaa. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1963.
  • [Hartauskirjoitus] / Esa Santakari -  Hyvää Hän on tehnyt : 67 radiohartauspuhetta / Toim. Helvi Ukkola & Pentti J. Voipio & Heikki-Tapio
  • Nieminen. Kirjapaja 1976.
  • [Hartauskirjoitus] - Pyhä liekki 2 : Kodin hartauskirja Marttaliitto, 1961.
  • Huomioita kaunokirjallisuudesta / Esa Santakari - Kirkon kalenteri 1960 : [Kirkon vuosikirja]. Suomen Kirkon Sisälähetysseura 1959.
  • Keskiaikaiset kirvikirkkomme / Esa Santakari - Jokamiehen kirkkotieto 2 : Kirkon Usko : Ajankohtaista tietoa / Toim. Margit Laininen. Kirjapaja 1980.
  • Keskustelua kirkosta / Esa Santakari - Tästä lähtien : Kiinnekohtia kirkosta ja kristinuskosta käytävälle keskustelulle. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ; Suomen Lähetysseura 1967.
  • [Saarna] / Esa Santakari - Suomalainen saarnakirja 2 : Saarnat toisen vuosikerran evankeliumiteksteihin / Toim. Martti Simojoki. WSOY 1960.
  • [Saarna] / Esa Santakari - Uskon sana / Koonnut ja toimittanut F. B. A. Karisto 213 s. [Suomen pappien katekismussaarnoja Martti Lutherin Vähän Katekismuksen johdolla]

Valokuvat

  • [Kannen valokuva] / Esa Santakari - Idea Christi : Idealistinen ajattelumuoto ja kristologia Hans Küngin teologiassa / Eero Huovinen. Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura 1978. 211 s.
  • [Kannen valokuva] / Esa Santakari - Saako koira taivaassa siivet. Uskonnollisia kysymyksiä 1-6 -vuotiaiden kasvatuksessa / Heidi & Jörg Zink. Suomen Lähetysseura 1973.
  • [Valokuvat] / Esa Santakari ja Jouko Liehu - Kuvat puhuvat : Perustietoa kristillisistä vertauskuvista / Pentti Lempiäinen. Kirjaneliö 1972. 97 s.
  • [Valokuvat] / Esa Santakari et al.  - Suomen kirkot ja kirkkotaide 2 / Toim. Markku Haapio.  Etelä-Suomen Kustannus 1978.
  • [Valokuvat ja kuvatekstit] / Esa Santakari - Hedbergin perintö. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1962.

Suomennokset

  • Hedberg, F. G.: Vartijan huuto :Sändebref om Christus och församlingen, 1850 väktarerop! Eller det andra sändebrefvet till christi troende församling, 1852. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 1964. 106 s.

http://www.hs.fi/paivanlehti/19072017/art-2000005295276.html?share=4c5a9a3f56e9827d84e0b39cd88f64fb


2017.05.22

"Osta totuutta, älä myy, osta viisautta, oppia ja ymmärrystä." Tämä sananlasku (23: 23; 1992) määrittelee kotikirjaston perustan.

Kotikirjasto-sanan alkuosa viittaa perheen tai yksilön asuntoon tai paikallisseurakunnan kokoushuoneeseen. Jälkiosa viittaa järjestettyyn kirjakokoelmaan. Yhdyssana välittää mielikuvan siitä, että hyväksi havaittu teos on helposti saatavilla.

Kotikirjaston ytimen muodostavat uskoa synnyttävät ja jatkuvasti ylläpitävät kirjat (Joh. 20: 31). Kokoelma kokonaisuudessaan ravitsee lukijaansa kokonaisvaltaisesti sekä ohjeistaa hengen, sielun ja ruumiin puhtauteen (1. Tess. 5: 23).

Kotikirjasto koostuu seurakunnan sananpalvelijoiden jakamasta, yhteisestä hengellisestä rikkaudesta (1. Kor. 3: 21, 22). Sen arvokkaan, läpilukemattoman osan muodostavat tieto- ja hakusanakirjat; tiedon etsijälle niitä ei ole koskaan liikaa (Matt. 7: 8).

Kotikirjasto elää symbioosissa lukijakuntansa kanssa. Kirjanoppineen tai -oppineiden kokoelma karttuu ajan mukana. Aarrekammio sisältää uutta ja vanhaa painosta ja sanomaa (Matt. 13: 52). Kotikirjasto muodostuu lukijansa tai lukijoidensa näköiseksi; ja lukutoukka itse muuttuu syömänsä kaltaiseksi (2. Makk. 15: 39; Jer. 15: 16).

Risto Syrjä