2023.05.22

”Tuo tullessasi - - kirjat, ennen kaikkea pergamentit.”[1]

Viimeisessä kirjeessään Paavali pyytää Timoteusta tuomaan Rooman vankilaan Trooaaseen jättämänsä kirjat.[2] Erityisesti hän kaipaa pergamentteja, tuskin niinkään nahkan kestävyyden kuin teosten sanoman vuoksi.

Mitkä ovat meille tärkeimpiä hengellisiä kirjoja? Jätämme tässä tarkastelun ulkopuolelle Raamatun kirjakokoelman, joka on taivaan lahjana omaa luokkaansa, ja Elämän kirjan, josta ei liene maanpäällistä kopiota.[3]

1. Risto Santala: Savesta astiaksi

”Tämä aarre on meillä saviastioissa.”[4]

Ihmisen tie on saven tie. Teoksessaan ”Savesta astiaksi” Risto Santala kuljettaa lukijansa alas savenvalajan huoneeseen. Saviastia saa arvonsa ja eri vaiheiden kautta muotonsa suuren Valajan käsissä. Sanoma kohtaa erityisesti ahdistunutta ihmistä. Hajonneestakin Mestari tekee uuden, entistä ehomman astian. Tätä kirjaa pidän parhaana suomalaisen kirjoittamana hengellisenä kirjana.

Rovasti Risto Santala (1929 - 2012) toimi mm. lähetystyössä Israelissa ja on kansainvälisesti tunnettu kristinuskon juuria käsittelevistä kirjoistaan.

2. Phillip Keller: Hyvän paimenen hoidossa

”Minä olen se hyvä paimen.”[5]

Ihminen on Paimenensa omaisuutta. Phillip Keller valottaa kirjassaan ”Hyvän paimenen hoidossa” paimenpsalmia lampaan ja paimenen näkökulmista. Lauman mukana kuljetaan vuoden kierron vaiheiden läpi. Lampaan tavoin ihminen on riippuvainen Paimenensa jatkuvasta huolenpidosta. Teos on aiemmin ilmestynyt nimellä ”Psalmi 23”.

Phillip Keller (1920 - 1997) on tiettävästi ainoa lampaiden ja seurakunnan paimenena toiminut kirjailija, joka on kirjoittanut teoksen tästä aiheesta.

3. O. Hallesby: Rukouksen maailmasta

”Minä vuodatin sydämeni Herran eteen.”[6]

Avantoon pudonnut huutaa luonnostaan apua. Jokainen ihminen osaa rukoilla. O. Hallesbyn ”Rukouksen maailmasta” käsittelee ihmisen ja Luojan välistä yhteydenpitoa. Teos kuvaa rukouksen ilosanomaa ja sen lainalaisuuksia. Tämä on mielestäni paras aihetta käsittelevä kirja. Teoksen uudempi suomennos on nimeltään ”Rukouksen ihmeellinen maailma”.

Norjalainen Ole Hallesby (1879 - 1961) oli tunnettu pappi, julistaja, opettaja ja kirjailija.

Lyhempää teosta kaipaavalle soveltuu Marja-Terttu Tolamon (1915 - 2000) ”Opeta meitä rukoilemaan”, joka sisältää keskeisiä lainauksia mm. Hallesbyn kirjasta.

4. C. S. Lewis: Tätä on kristinusko

”Antaisi - - Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne.”[7]

Ihminen etsii totuutta. Kristinuskossa Totuus etsii ihmistä totuuteen. Teoksessaan ”Tätä on kristinusko” entinen ateisti C. S. Lewis lähtee liikkeelle luonnollisesta moraalilaista ja eri uskontojen vertailusta. Hän käsittelee ”pelkkää” kristinuskoa, sen pääkohtia, ilman eri kirkkokuntia erottavia kysymyksiä. Teos on ilmestynyt aiemmin nimellä ”Ehyt elämä”.

Brittiläinen Clive Staples Lewis (1898 - 1963) oli tunnettu kirjallisuuden professori. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu Narnia-sarja.

5. Thomas Wilcox: Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta

”Syö hunajaa.”[8]

Ihminen on syntinen. Kristus on syntisen Pelastaja. ”Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta” on Thomas Wilcoxin hartauskirja, joka käsittelee uskonelämän tärkeintä kysymystä, pelastuksen perustaa. Tämä on mielestäni maailman paras hengellinen kirja. Matti Tarkkasen suomennos on kielellisesti sujuvin. Vanha alkukieli on pelkistettyine sanontoineen jopa runollista.

Englantilainen saarnaaja Thomas Wilcox (1621 - 1687) tunnetaan nimenomaan tästä teoksestaan. Teoksesta on otettu kymmeniä painoksia sekä Englannissa että Suomessa.

Raamattunsa kolme kertaa lukenut, vuosikausia ahdistuksessa elänyt ja itsemurhaa hautonut Paavo Ruotsalainen (1777 - 1852) sai pysyvän avun Hunajan pisarasta ja johdatettiin herännäisjohtajan tehtävään, muita ahdistuneita auttamaan.

6. Tapani Suonto: Valmistu Jumalan käyttöön

”Hän asetti kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät...”[9]

Ihminen on löytänyt itsensä, kun hän on löytänyt tehtävänsä. Tehtävään on kasvettava. Tätä aihepiiriä käsittelee Tapani Suonto kaksi nidettä sisältävässä kokonaisuudessa: ”Valmistu Jumalan käyttöön [1]” ja ”Valmistu Jumalan käyttöön 2”. Kirjat sisältävät käytännön kokemusten rikastuttamaa raamatunopetusta.

Tapani Suonto on julistustyössä One Way Missionissa, joka vie ilosanomaa tavallisille ja tavattomille kaduntallaajille.

Edellä esitellyistä helmistä neljä ensimmäistä soveltuu vasta uskoon tulleelle tai kristinuskosta kiinnostuneelle. Hunajan pisara ei välttämättä sula uskossa kasvamattoman tai uskosta osattoman suussa. Jos näin käy, maisteluun kannattaa palata viimeistään silloin, kun ajautuu uskossaan umpikujaan.

Kaikki kuusi helmeä ovat hyvä starttipaketti sille, joka on lukenut vähän tai ei lainkaan hengellistä kirjallisuutta. Jokaisen uskovan olisi hyvä lukea nämä klassikot jossakin vaiheessa. Ne seuraavat ”muinaisia polkuja”[10] eivätkä alistu kertakäyttöhyödykkeiksi. Niihin voi palata aina uudestaan ja ammentaa tuoretta ravintoa.

7. Seitsemäs helmi

”Viisaus on - - veistänyt seitsemän pylvästänsä.”[11]

Seitsemäs helmi saattaa olla sinulle erityisen arvokas. Oma tausta, omaksuttu näkökulma, elämäntilanne, tarpeet ja tyylimieltymys vaikuttavat siihen, mikä ja millainen kirja milloinkin puhuttelee. Siksi tämä helmi on löydettävä itse...

Etsimisen voi aloittaa osoitteesta <kirjasilta.net/suositeltavat>, jossa on myös lisätietoa edellä esitellyistä helmistä.

”Jokainen - - etsivä löytää.”[12] ”Nouse ja mene etsimään...”[13]

Risto Syrjä

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Cross Section -lehdessä (syksy 2016).

[1] 2. Tim. 4: 13.

[2] 2. Tim. 1: 8; 4: 6.

[3] Ilm. 20: 12.

[4] 2. Kor. 4: 7.

[5] Joh. 10: 14.

[6] 1. Sam. 1: 15.

[7] Ef. 3: 16, 17.

[8] Sananl. 24: 13.

[9] Mark. 3: 14.

[10] Jer. 6: 16.

[11] Sananl. 9: 1.

[12] Matt. 7: 8.

[13] 1. Sam. 9: 3.

2022.04.15

Messias kuoli ristillä pääsiäisenä (nisankuun 14. päivänä) yhdeksännellä hetkellä (n. klo 15).[1] Silloin pahat teot sovitettiin ja iankaikkinen vanhurskaus saatettiin voimaan.[2] Kuoleman kautta Karitsa kukisti perkeleen, jolla oli kuolema vallassaan ja sai haltuunsa kuoleman ja tuonelan avaimet.[3]

Ihmisen Pojan voittoa kuolemasta seurasi se, että sielunvihollinen heitettiin taivaasta maan päälle.[4] Voitto teki Juudan Leijonan arvolliseksi avaamaan ennen Messiaan kuolemaa laaditun testamentin, joka oli suljettu seitsemällä sinetillä.[5] Testamentti sisälsi profetiat Messiaan paluuta edeltävistä tapahtumista, joiden keskellä tätä kirjoitettaessa elämme. Ne tulevat huipentumaan siihen, että ristillä voittanut, valkoisella hevosella Ratsastaja saavuttaa lopullisen voiton pimeyden valloista.[6]

Ristillä parannuksen tehneen ryövärin sääret katkaistiin ja hän kuoli Jeesuksen jälkeen.[7] Enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan eli paratiisiin. Siellä Jeesus tapasi hänet vielä samana päivänä, niin kuin oli ristillä roikkuessaan luvannut.[8] Katuneen ryövärin nimeä ei mainita. Jeesus oli aiemmin kertonut köyhästä ja sairaasta Lasaruksesta, joka halusi ravita itseään niillä palasilla, jotka putosivat rikkaan miehen pöydältä. Kuoltuaan Lasarus vietiin paratiisiin.[9] Nimi Lasarus tarkoittaa "Jumalani on apu". Lasaruksen tavoin ryöväri tarvitsi Jumalaa.

Paratiisi on välitila, jossa vanhurskaat sielut odottavat Messiaan paluuta, ensimmäistä eli vanhurskasten ylösnousemusta ja oikeudenmukaista tuomiota.[10] Ruumiin ylösnousemus tapahtuu Messiaan palatessa.[11] Silloin kaikki pyhät kohtaavat Jumalan valtaistuimen edessä.[12] Paratiisissa on elämän puu.[13] Paavali samaisti paratiisin kolmanteen taivaaseen. Hän vieraili siellä ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.[14]

Toinen ristillä olleista ryöväreistä ei tehnyt parannusta.[15] Myös hänen säärensä katkaistiin ja hän kuoli. Hän oli herjannut Luojaansa ja joutui tuonelan vaivoihin.[16] Katumattoman ryövärin nimeä ei mainita niin kuin ei kertomuksen rikkaan miehenkään, joka halusi pärjätä omillaan. "Hänen muistonsa katoaa maasta, hänen nimeään ei tunneta kadulla."[17]

Tuonela eli manala on välitila, jossa uskosta osattomat odottavat toista eli tuomion ylösnousemusta.[18] Heitä kutsutaan haamuiksi unhotuksen maassa, tuonelan laaksoissa. Jumalasta erossa ollen he ovat menettäneet jotain ihmisyydestä, jumalan kuvana olemisesta.[19] Jeesus oli nuhdellen sanonut, että Kapernaumin on astuttava alas tuonelaan, koska se ei tehnyt parannusta, vaikka Hän oli tehnyt siellä monta voimallista tekoa.[20]

Tuonelan ja paratiisin välillä on suuri juopa, jota välitilan asukkaat eivät voi ylittää.[21] Rikkaan miehen ja Lasaruksen erotti tässä elämässä ihmisten rakentaman palatsin muuri ja portti;  tuonpuoleisessa elämässä heidät erotti Jumalan luoma juopa. Sama Pyhän Hengen tuli aiheuttaa kovan tuskan tuonelassa mutta lohdutuksen paratiisissa.[22]

Rikas Joosef arimatialainen ja Nikodeemus huolehtivat Jeesuksen ruumiista.[23] Jerusalemin ympäristön haudat oli kalkittu ennen pääsiäistä, ettei kukaan vahingossa koskisi niihin.[24] Mooseksen laki velvoitti siihen, että kuollutta ruumista tai hautaa koskettanut oli saastainen viikon ajan. Luonnollisesti tämä koski myös hautaamisessa käytettyjen liinojen koskemista. Saastunut täytyi puhdistaa ruskeanpunaisen hiehon tuhkasta valmistetulla puhdistusvedellä kolmantena ja seitsemäntenä päivänä.[25] Saastaisuus ei ollut kuitenkaan samaan luokkaa kuin spitaalin tapauksessa, jossa saastunut eristettiin yhteisön ulkopuolelle.[26]

Kuolleesta saastunut ei voinut viettää pääsiäistä normaaliin aikaan, vaan hänen tuli viettää sitä seuraavan kuun neljäntenätoista päivänä.[27] Pääsiäinen on ainoa Herran juhla, josta on annettu tämä säädös viettää sitä tarvittaessa toisena ajankohtana. Säädös korostaa pääsiäisen sanoman, lunastuksen, merkitystä. Se muistuttaa myös siitä, että Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä kahdesti, jopa kolmasti.[28]

Joosef ja Nikodeemus kantoivat Jeesuksen ruumiin läheisen puutarhan uuteen hautaan, jonka Joosef oli hakkauttanut kallioon. Nikodeemus oli tuonut mukanaan noin sata naulaa (33 kg) mirhan ja aloen seosta. He käärivät ruumiin hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin.[29] Ehkä Jeesuksen mukana Galileasta seuranneet naiset keräsivät puutarhasta tuoreita kukkia siroteltavaksi vainajan pään ympärille, niin kuin juutalaisilla oli tapana tehdä. Naiset kuitenkin välttelivät koskemasta kuolleen ruumiiseen ja hautaan etteivät saastuisi ennen sapattia. He seurasivat hautausta kauempana.[30] Pääsiäisaterian he olivat nauttineet jo torstai-iltana, koska kuuluivat Jeesuksen ja opetuslasten seurueeseen.[31]

Juutalaisen käytännön mukaan haudalla saattoi käydä kahtena seuraavana päivänä hautaamisen jälkeen. Käyntien jälkeen hauta suljettaisiin.[32] Vuoden päästä, ruumiin maaduttua luut siirrettäisiin kiviseen luuarkkuun.[33] Koska sapatti oli alkamassa (n. klo 18), hautaamisella oli kiire ja naiset päättivät voidella ruumiin sapatin jälkeen…[34]

Happamattoman leivän juhla seuraa välittömästi pääsiäistä. Se alkaa nisankuun viidentenätoista päivänä. Juhla kestää seitsemän päivää. Uudessa testamentissa sanalla pääsiäinen viitataan myös koko tähän juhla-aikaan.[35] Juhlan ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä on pyhä kokous eikä silloin toimiteta mitään arkiaskareita. Jeesuksen kuolinvuotena happamattoman leivän juhlan ensimmäinen päivä oli samaan aikaan viikkosapatin kanssa ja sitä sanottiin suureksi sapatiksi.[36]

Temppelin aitokultaiselle pöydälle asetettiin joka sapatti kaksitoista tuoretta happamatonta leipää. Ne olivat Herran edessä seitsemän päivää, seuraavaan sapattiin asti. Leipiä oli yksi kutakin Israelin kahtatoista sukukuntaa kohti.[37] Jeesuksen kuolinvuotena näillä leivillä oli sama aikataulu kuin happamattoman päivän juhlalla.

Ennen pääsiäistä siivottiin kaikki hapan pois jokaisesta talosta koko Israelin maassa.[38] Pääsiäisaterialla syötiin happamatonta leipää.[39] Kun Messias asetti ehtoollisen, happamaton leipä sai uuden merkityksen: se on Kristuksen ruumis.[40] Jo edellisen vuoden (29 jKr.) pääsiäisjuhlan edellä Jeesus oli ruokkinut viisituhatta miestä ja julistanut, että Hän on Elämän leipä ja joka tätä leipää syö, hän elää iankaikkisesti.[41]

Leipä on vastaus pyyntöön: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme".[42] Vanhasyyrialainen käännös voidaan suomentaa: "Anna meille tänään leipä, joka ei lopu". Se leipä koskee tätä päivää ja ikuisuutta; se on riittävä ja loputon. Leipä on vertauskuva kaikesta ruoasta ja Kristuksesta. "Anna meille tänään Elämän leipä, riittoisa, loputon."

Leipä valmistettiin edellisen kesän vehnäsadosta.[43] Ihmisen Poika vertasi itseään vehnänjyvään, joka kuolee ja tuottaa runsaan sadon.[44] Temppelissä uhrattava jokapäiväinen ruokauhri oli myös happamaton.[45] Se oli veretön uhri ja kuvasi Messiaan synnitöntä elämää.[46] Hän täytti lain, jota me emme pystyneet täyttämään.[47]

Perinteisesti pääsiäisleipään tehdään juovia ja se lävistetään pistelemällä siihen reikiä, jotta taikina ei nousisi. Juovat ja reiät kuvaavat sitä, että Messias on haavoitettu ja ristiin lävistetty meidän rikkomustemme tähden.[48]

Otettuaan pääsiäisaterialla leivän Jeesus kiitti, niin kuin oli ja on yhä tapana: "Kiitetty, Sinä Herra, Jumalamme, maailmankaikkeuden Hallitsija, joka tuotat leivän maasta. " Sitten hän mursi leivän.[49] Leipää ei saanut leikata veitsellä. Murtaminen kuvaa temppelin esiripun - Kristuksen ruumiin - repeytymistä.[50]

Murretun leivän toinen puolikas laitettiin liinaan tai pussiin ja piilotettiin ja illallisen lopussa taas löydettiin. Leivän piilotus kuvaa Messiaan ruumiin kätkemistä hautaan ja sen löytyminen ylösnousemusta. Toiseksi piiloleikissä on vertauskuva siitä kuinka, Messias menee Isän luo ja palaa aikojen aikojen lopulla takaisin.[51]

Hapatus on synnin orjuuden vertauskuva.[52] Teurastetusta Pääsiäislampaasta, Kristuksesta, osalliset on vapautettu tästä orjuudesta; heistä on tullut happamattomia. Juhlasäädös mielessään Paavali kehotti: "Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa."[53]

Israelilaisille tuli kiire lähtö Egyptistä. He eivät joutaneet valmistamaan evästä vaan kantoivat leipätaikinan mukanaan ja leipoivat siitä happamattomia leipiä. Vanha testamentti kutsuu sitä kurjuuden leiväksi, mutta esikuvan - Kristuksen kokeman kurjuuden - saatua täyttymyksensä siitä tuli puhtauden ja totuuden leipä.[54]

Ylipapit ja fariseukset turvasivat maailman tunnetuimman haudan lukitsemalla kammion ovella olevan suuren kiven sinetillä ja asettamalla vartijat. Jos tällainen vaiva oli tarpeen ja työ luvallista sapattina, niin pelko haudanryöstäjistä oli todellinen.[55] Mahtoivatko vartijat suoda ajatuksen sille, mitä kiven takana oli? Tapahtuiko sen takana yhtään mitään? Miksi Pietari puhui ruumiista, joka lepää toivossa?

Hauta ja Elämän leipä tapasivat toisensa täällä, kaste ja ehtoollinen antoivat suuta toisillensa.[56] Kristukseen Jeesukseen kastettu on haudattu kasteen kautta Hänen kuolemaansa, yhdeksi ruumiiksi Kristuksen kanssa ja muiden kastettujen kanssa.[57] Murrettua leipää syönyt on tullut yhdeksi ruumiiksi Kristuksen kanssa ja muiden tätä leipää syöneiden kanssa.[58] Seurakuntaruumis on siis Kristuksen ruumis, kasteen hautaan upotettu happamaton leipä.

Daavid profetoi Messiaaseen viitaten: "Myös minun ruumiini asuu turvassa". Tähän psalmiin 16 viitatessaan Pietari käytti verbiä, joka asumisen lisäksi tarkoittaa teltan pystyttämistä ja lepäämistä.[59] Käärinliina oli väliaikainen teltta, jonka sisällä Messiaan ruumis odotti lepoasennossa uutta elämää. Koko seurakunta oli kätketty Messiaan kanssa samaan hautaan, kääritty samaan toivoon.

Omasta kuolemasta profetoidessaan Jeesus oli sanonut: "Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen."[60] Paavali korosti usein sitä, että Kristuksessa olevat israelilaiset[61] ja pakanat ovat yhtä.[62] Johanneksen ilmestyksessä samasta asiasta puhuvat vertauskuvat kaksi todistajaa, kaksi öljypuuta, kaksi lampunjalkaa ja kaksi profeettaa.[63] Messiaan aterian leivästä riittää loputtomasti palasia myös penikoille.[64]

Näkyvän seurakunnan historian suurin tragedia on se, että messiaaniset israelilaiset ja pakanakristityt erosivat toisistaan. Syynä oli se, että kun juutalaisia vainottiin, niin pakanakristityt vainoja välttääkseen halusivat todistaa, etteivät he kuulu juutalaisiin. Mm. pääsiäisen vietto siirrettiin tästä syystä toiseen ajankohtaan. Kehitys alkoi Rooman valtakunnan pääkaupungissa n. 100 jKr. ja alkuun sitä vastustettiin valtakunnan itäosassa.

Israelin valtion itsenäistymisen (1948) ja kristillisen juutalaistyön ansiosta on jälleen alettu ymmärtämään ja elämään todeksi sitä hengellistä tosiasiaa, että messiaaniset israelilaiset ja pakanakristityt ovat yksi seurakunta. Hyvä tapa harjoittaa tätä käytännössä, on viettää yhteisiä Herran juhlia.[65] Herran juhlista on annettu ikuinen säädös ja tätä kirjoitettaessa lähestymme aikaa, jolloin "kaikki liha" tulee viettämään niitä.[66]

Kevään ja kesän juhlat saivat täyttymyksensä Messiaan toimiessa maan päällä. Syksyn juhlat tulevat saamaan täyttymyksensä Messiaan palatessa takaisin; ennen sitä ne korostavat Messiaan paluun odotusta. Messiaanisten israelilaisten tulisi kutsua pakanakristittyjä Aabrahamin lapsiksi ja pakanakristittyjen tulisi olla juutalaisille ikään kuin juutalainen.[67] Molemmat ovat "pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä".[68]

Paratiisin lisäksi Jeesus meni kuolemansa jälkeen tuonelaan. Helluntaina pitämässään puheessa Pietari viittasi psalmiin 16, jossa Daavid "edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta".[69] Kirjeessään Pietari kirjoitti, että Kristus kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä.[70]

Jeesuksella oli ollut tapana käydä sapattina synagogassa ja saarnata siellä.[71] Tavalleen uskollisena Jeesus saarnasi myös kuolemansa jälkeisenä sapattina. Tämä saarnaaminen on tulkittu mm. niin, että siinä ilmoitettiin se, että Jeesus on voittanut kuoleman. Hoosea oli aikoinaan profetoinut tuonelasta päästämisestä.[72] Tähän profetiaan viitaten Paavali julisti kirjeessään korintolaisille: "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"[73] Maan päällä vaeltaessaan Jeesus oli luvannut, että tuonelan portit eivät voita seurakuntaa.[74]

Jeesuksen seuraajat viettivät sapatin hiljaisuudessa lain käskyn mukaan.[75] Juutalaisilla oli tapana pitkittää sapatin viettoa vielä lauantai-illan pimennyttyä. Silloin vietettiin sapatin viimeistä ateriaa ja erotettiin pyhä epäpyhästä, sapatti arjesta.[76] Mutta Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti sekä Salome ostivat tuona iltana hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen seuraavana aamuna voitelemaan Jeesuksen ruumiin...[77]

Kolmantena juhlana kevään juhlaryppääseen kuuluu esikoislyhteen heilutuksen juhla. Juhlaa vietetään happamattoman leivän juhla-ajalle sattuvan sapatin jälkeisenä päivänä eli viikon ensimmäisenä päivänä.[78] Kyseessä ei ole juhlasapatti; työnteko on luvallista.

Ensimmäisen ohrasadon kypsyessä papille viedään viljan uutislyhde. Hän toimittaa lyhteen heilutuksen Herran edessä, jotta Herran mielisuosio tulisi kansan osaksi. Perimätiedon mukaan heilutus temppelissä tapahtui ristin muodossa. Uutta ohrasatoa ei ollut lupa syödä ennen uutislyhteen heilutusta.

Heilutuslyhteen juhlaprofetia sai täyttymyksensä, kun Ristiinnaulittu nousi kuolleista. Vilja on kuolleista noussut siemen. Ensimmäisenä leikattu lyhde kuvaa ylösnousemuksen Esikoista.[79]

Varhain viikon ensimmäisenä päivänä Jeesuksen maallinen ruumis vaihtui taivaalliseksi ylösnousemusruumiiksi ja Hän nousi haudasta. Tapahtui suuri maanjäristys. Enkeli vieritti kiven pois haudan ovelta ja ilmestyi haudalle tulleille naisille.[80]

Saatuaan Maria Magdaleenalta tiedon Pietari ja Johannes kävivät haudassa. Johannes näki ja tutki käärinliinat, ymmärsi ja uskoi. Käärinliina oli ruumiin ympärille asetettuna, mutta ruumis oli poissa kuin kotelon sisältä haihtunut perhonen.[81]

Jeesuksen päässä ollut hikiliina oli kääritty kokoon tai taitettu kasaan erilleen käärinliinasta. Jos ruokavieras taitteli aterialla ruokaliinan huolellisesti alkuasentoon, hän viestitti sillä, että ateria tai seura ei häntä miellyttänyt, eikä hän aikonut palata taloon. Näin Jeesus ilmaisi, että kuolema on taakse jäänyttä historiaa.

Joku Jeesuksen seuraajista otti hiki- ja käärinliinan talteen. Ruumiin ympäriltä niitä ei olisi otettu talteen; ne olivat ylösnousemuksen todiste, samoin kuin verinen vaate hääyöstä oli morsiamen vanhempien todiste tyttärensä neitsyydestä.[82] Ehkä myös hautausliinat pirskotettiin puhdistavalla vedellä kolmantena ja seitsemäntenä päivänä.

On lukuisia todisteita siitä, että Torinon käärinliina ja Oviedon kasvoliina ovat evankeliumeissa mainitut, Jeesuksen hautaamisessa käytetyt käärin- ja hikiliina. Messiaan kuvan syntyminen käärinliinaan on tieteelle tätä kirjoitettaessa vielä arvoitus. Ihmisillä ei ole lupaa tehdä Jumalasta kuvaa.[83] Käärinliinan kuvaa ei ole voitu todistaa ihmisen tekemäksi.

Pietarin ja Johanneksen mentyä haudalta kotiinsa Jeesus ilmestyi haudalle jääneelle Maria Magdaleenalle.[84] Jeesus ilmestyi myös muille naisille.[85] Matteuksen mukaan naiset syleilivät Jeesuksen jalkoja ja kumarsivat Häntä. Useiden Johanneksen evankeliumin käännösten mukaan Jeesus kielsi Maria Magdaleenaa koskemasta häneen. Alkukielen sana voi tarkoittaa myös takertumista. Naisilla oli kiireellinen tehtävä viedä ilosanoma opetuslapsille.

Samana päivänä Jeesus näyttäytyi Pietarille.[86] Hän ilmestyi myös kahdelle Emmaukseen matkanneelle Jeesuksen seuraajalle, jotka eivät aluksi tunnistaneet Jeesusta. Ilta-aterialla Jeesus otti happamattoman leivän, siunasi, mursi ja antoi matkakumppaneille. Tämän teon myötä aterioitsijat tunnistivat Jeesuksen ja lähtivät kertomaan kohtaamisesta opetuslapsille.[87]

Opetuslasten kuultua kohtaamisesta Emmauksen tiellä, Jeesus ilmestyi heille Jerusalemissa. Hän näytti heille kätensä ja jalkansa.[88] Oikeusistunnossa henkilö saattoi todistaa henkilöllisyytensä näyttämällä haavansa tai arpensa.[89] Tuomas ei ollut tuolloin paikalla. Hän kohtasi Jeesuksen kahdeksan päivää myöhemmin ja vakuuttui näkemästään.[90]

Juutalaisilla oli yleensä tapana surra vainajaa seitsemän päivää. Suremiseen saattoi liittyä myös paasto.[91] Ylösnousemuksen myötä seitsemän päivän suruaika katkesi ja muuttui happamattoman leivän ja uutislyhteen juhlan iloksi, niin kuin Jeesus oli edeltä ennustanut.[92]

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen monien pois nukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös, lähtivät auenneista haudoista, tulivat pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.[93] Vertauksessa Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä Aabraham sanoo, että jos uskosta osattomat eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.[94] Ylösnousseet pyhät todistivat ylösnousemuksesta uskossa oleville.

Matteus käyttää pyhien ilmestymispaikasta Jerusalemin sijaan sanoja "pyhä kaupunki". Evankeliumeissa käsite mainitaan tämän lisäksi vain Matteuksen kertomuksessa, jossa perkele kiusaa Jeesusta ja asettaa hänet temppelin harjalle.[95] Silloin perkeleellä oli maailmassa valta-asema, joka ristintyön jälkeen siirtyi Jeesukselle.[96] Ilmestyskirjassa pyhä kaupunki on seurakunnan vertauskuva.[97]

Kirkastusvuorella Jeesuksen lähipiiri - Pietari, Jaakob ja Johannes - oli nähnyt Mooseksen ja Eliaan. Jeesus, Mooses ja Elias olivat näkyneet kirkkaudessa ja puhuneet Jeesuksen poismenosta, jonka Hän oli saattava täytäntöön Jerusalemissa. Jeesuksen ylösnoustua Pietari ja Sebedeuksen pojat kertoivat muille tästä näystä, ilmestyksestä Jumalan valtakunnasta.[98]

Seitsemän on täydellisyyden luku. Happamattoman leivän juhlan seitsemäs päivä on juhlasapatti. Se korostaa puhtauden ja totuuden täydellisyyttä. Kun pääsiäinen julistaa vanhurskautta eli sitä, että ihmiset tehdään Jumalalle kelvolliseksi, niin seitsemän happamatonta päivää kertovat pyhityksestä eli siitä, että Jeesus elää elämäänsä uskovissa. Hebrealaiskirjeen mukaan Kristus "on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään".[99]

Uutislyhteen heilutuksen jälkeen voitiin happamattomat leivät valmistaa uudesta ohrasadosta. Paavali sanoi, että jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina.[100] Uutisleipä viittaa Kristukseen ja taikina Hänen seuraajiinsa. Niin kuin taikinaa vaivataan, niin vaivattiin Kristusta ja niin vaivataan meitäkin.[101]

Happamattoman leivän päivien juhla lienee jäänyt monilla pakanakristityillä haudan varjoon ja lankalauantaista on kudottu synkkä peite.[102] Päivät sisältävät kuitenkin ylösnousemuksen ja niiden sisältämistä keskeisistä hengellisistä totuuksista loistaa kirkas valo, joka kutsuu viettämään seitsenpäiväistä juhla-aikaa.

Kevään kolme juhlaa muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Meidän uskovien vanha ihmisluonto on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, jotta orjuutettu luontomme menettäisi hallintavaltansa emmekä enää palvelisi syntiä. Meidät on haudattu kasteen vesihaudan kautta Kristuksen kuolemaan ja siirretty turvaan synnistä langetettavan tuomion alta. Meidät on herätetty Kristuksen kanssa elääksemme vankeudesta vapaina.[103]

Happamattoman leivän juhlaa on hyvä viettää lukemalla ajankohtaan ja sanomaan liittyvää kirjallisuutta.[104] Mainitsemme niistä lopuksi muutamia.

Randy Alcornin "Ikuisuus" on sarjakuva Jeesuksen vertauksesta Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä. Kertomusta on laajennettu kuvitteellisilla asioilla, jotka ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa ja elävöittävät kertomuksen yksityiskohtia. Teos valottaa tuonpuoleisesta elämää.

Gösta Bergstenin "Psalmien kuva Kristuksesta" käy läpi useita profeetallisia, Messiaasta kertovia Psalmien kohtia aihepiireittäin. Kukon laulun kirkon alla Jerusalemissa on vankiluola, jossa Jeesus perimätiedon mukaan vietti viimeisen yönsä ennen pitkäperjantaita. Göstan kirjassa on mm. luku "Jeesuksen viimeinen yö maan päällä". Siinä hän käy läpi niitä psalminkohtia, jotka sopivat tuon "maanpäällisen tuonelan" tai "esituonelan" tilanteeseen.

Juha Hiltusen "Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa"[105] käsittelee Torinon käärinliinan aitoutta. Mika Tuovien on kirjoittanut lyhyen tiivistelmän Käärinliinamiehestä.[106]

Esko Miettisen "Astui alas tuonelaan - Uskontunnustuksen vaikea kohta avautuu" käsittelee Jeesuksen tuonelassa käyntiä. Teos avaa mm. sitä, kuinka kirkkoisät, luterilaiset, ortodoksit ja katoliset ovat tulkinneet kirjan nimenä olevaa Apostolisen uskontunnustuksen kohtaa. Esko Karppanen käsittelee teosta Vartija-lehdessä[107] ja Petri Tikka plogissaan.[108]

Batya Woottenin "Israelin juhlat" sisältää kaksi nidettä "Sapatti ja kevään juhlat" sekä "Syksyn juhlat". Teokset keskittyvät Herran juhlien uusitestamentilliseen sanomaan ja korostavat messiaanisten israelilaisten ja pakanakristittyjen ykseyttä.

Risto Syrjä

Lähteet (lisänä edellä mainittuihin innoittajiin):

Bacchiocchi, Samuele.: Sapatti ja sunnuntai

Bailey, Kenneth: Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin

Brander, Jori: Kronologisen Raamatun selitykset, Uusi testamentti

Doukhan, Jacques B.: Kaksi todistajaa

Lehtinen, Kalevi: Rakkautta loppuun asti

Lindeman, Keijo: Messiaaninen pääsiäisenvietto

MacIntosh, C. H.: Kolmas Mooseksen kirja

Norvanto, Jukka: Olkaa pyhät!

Pihkala, Jorma: Ettei kukaan hukkuisi

Saarisalo, Aapeli: Mooses Parantajana

Saarisalo, Aapeli: Raamatun sanakirja

Saarisalo, Aapeli: Suuri Parantaja

Santala, Risto: Kristinuskon juuret II

Santala, Risto: Messiaan ateria

Tassia, Mikko: Kristinusko pähkinänkuoressa

[1] 3. Moos. 23: 5; Mark. 15: 34; Luuk. 23: 44.

[2] Dan. 9: 24; RK.

[3] Hebr. 2: 14; Ilm. 1: 18.

[4] Joh. 12: 23 - 33; Ilm. 12: 7 - 11.

[5] Ilm. 5: 1, 5; Hebr. 9: 16, 17.

[6] Ilm. 6: 2; 19: 11 - 20: 2; Hebr. 10: 13.

[7] Joh. 19: 32, 33.

[8] Luuk. 23: 42, 43.

[9] Luuk. 16: 19 - 31.

[10] Joh. 5: 28, 29; Ilm. 6: 9 - 11; 20: 6.

[11] 1. Kor. 15: 35 - 57; 1. Tess. 4: 13 - 18.

[12] Ilm. 7: 9 - 17; 14: 1 - 5; 15: 2 - 4.

[13] 1. Moos. 2: 9; Ilm. 2: 7; 22: 2, 14, 19.

[14] 2. Kor. 12: 1 - 4.

[15] Luuk. 23: 39 - 41.

[16] Ps. 55: 13 - 16; Matt. 27: 44; Luuk. 16: 23.

[17] Job 18: 17; vrt. Job 24: 19, 20.

[18] Job 26: 6; Ilm. 20: 5.

[19] Job 26: 5; Ps. 88:11 - 13; Sananl. 2: 18; 9: 18; 21: 16; Jes. 14: 4 - 21; Hes. 32: 18 - 32.

[20] Matt. 11: 20, 23.

[21] Luuk. 16: 26; vrt. 2. Moos. 14: 19, 20.

[22] Ps. 139: 8; Kork. v. 8: 6; Dan. 3: 22, 27; Ap. t. 2: 3.

[23] Jes. 53: 9; Matt. 27: 59, 60; Mark. 15: 42 - 46; Luuk. 23: 50 - 53; Joh. 19: 38 - 42. Vrt. 1. Kun. 13: 30.

[24] Matt. 23: 27.

[25] 4. Moos. 19.

[26] 3. Moos. 13: 45, 46.

[27] 4. Moos. 9: 6 - 13.

[28] Job 33: 29, 30.

[29] Vrt. 2. Aik. 16: 14.

[30] Matt. 27: 61; Mark. 15: 47; Luuk. 23: 55; vrt. Mark. 15: 40; Joh. 18: 28.

[31] Matt. 26: 17 - 20.

[32] Vrt. Joh. 11: 39.

[33] 1. Moos. 50: 25.

[34] Luuk. 23: 56.

[35] 3. Moos. 23: 6 - 8; Luuk. 22: 1.

[36] Joh. 19: 31.

[37] 2. Moos. 25: 30; 3. Moos. 24: 5 - 9; 1. Sam. 21: 6.

[38] 2. Moos. 12: 15; 13: 7.

[39] 2. Moos. 12: 8.

[40] Luuk. 22: 19.

[41] Joh. 6: 4 - 13; 48 - 51.

[42] Matt. 6: 11; Luuk. 11: 3.

[43] 3. Moos. 23: 14.

[44] Joh. 12: 23, 24, 27.

[45] 3. Moos. 2: 11; 4. Moos. 28: 3 - 5.

[46] Mark. 10: 45; Fil. 2: 5 - 8.

[47] Matt. 5: 17.

[48] Ps. 22: 17, RK; Jes. 53: 5; Matt. 27: 26; Luuk. 23: 33.

[49] 1. Kor. 11: 23, 24; Ap. t. 27: 35.

[50] Luuk. 23: 45; Hebr. 10: 20.

[51] Joh. 7: 33, 34; 8: 21; 14: 3; Luuk 19: 12, 15.

[52] Luuk. 12: 1; Gal. 5: 1, 9.

[53] 1. Kor. 5: 7, 8.

[54] 2. Moos. 12: 34, 39; 5. Moos. 16: 3.

[55] Matt. 27: 60, 62 - 66.

[56] Vrt. Ps. 85: 11.

[57] Room. 6: 3, 4; Ef. 4: 4 - 6; Kol. 2: 12.

[58] 1. Kor. 10: 16, 17.

[59] Ps. 16: 9; Ap. t. 2: 26.

[60] Joh. 10: 15 - 18.

[61] Viittaamme sanalla Israel kahteentoista sukukuntaan (Luuk. 22: 30) ja juutalaisilla pakkosiirtolaisuuden jälkeen maahan palanneisiin Israelin jälkeläisiin, joista valtaosa kuului Juudan heimoon (Esra 1: 5; 5: 1).

[62] Room. 11: 17 - 35; Gal. 3: 27, 28; Ef. 2: 11 - 22; Kol. 3: 11.

[63] Ilm. 11: 3, 4, 10.

[64] Matt. 15: 21 - 28.

[65] 3. Moos. 23; 4. Moos. 9: 14.

[66] 2. Moos. 31: 16; 3. Moos. 16: 29; 23: 14, 21, 31, 41; 4. Moos. 15: 15; 2. Aik. 2: 4; Jes. 66: 23; Sak: 14: 16.

[67] Room. 2: 27, 29; 1. Kor. 9: 20; Gal. 3: 7, 29.

[68] Ef. 2: 19.

[69] Ps. 16: 10; Ap. t. 2: 27, 31.

[70] 1. Piet. 3: 18 - 21.

[71] Luuk. 4: 16 - 30.

[72] Hoos. 13: 14.

[73] 1. Kor. 15: 55.

[74] Matt. 16: 18.

[75] Luuk. 23: 56.

[76] Ap. t. 20: 7.

[77] Mark. 16: 1.

[78] 3. Moos. 23: 9 - 14.

[79] Ap. t. 26: 23; 1. Kor. 15: 20 - 23, 35 - 38, 42 - 44.

[80] Matt. 28: 1 - 8; Luuk. 24: 1 - 10; Ap. t. 17: 3.

[81] Luuk. 24: 12; Joh. 20: 1 - 10.

[82] 5. Moos. 22: 13 - 21.

[83] 2. Moos. 20: 4; vrt. 1. Moos. 1: 26, 27; Kol. 3: 10; Hebr. 8: 5.

[84] Joh. 20: 10 - 18.

[85] Matt. 28: 9, 10.

[86] Luuk. 24: 34; 1. Kor. 15: 5.

[87] Luuk. 24: 13 - 33.

[88] Mark. 16: 14; Luuk. 24: 35 - 49.

[89] Vrt. Gal. 6: 17.

[90] Joh. 20: 19 - 29.

[91] 1. Moos. 50: 10; 1. Sam. 31: 13; 1. Aik. 10: 12 ; Siir. 22: 12; Matt. 9: 15.

[92] Joh. 16: 16 - 22.

[93] Matt. 27: 52, 53.

[94] Luuk. 16: 31.

[95] Matt. 4: 5.

[96] Matt. 4: 8, 9; 28: 18.

[97] Ilm. 11: 2; 21: 2, 10; 22: 19; vrt. Jes. 48: 2; Gal. 4: 26; Hebr. 12: 22.

[98] Luuk. 9: 27 - 36; Matt. 17: 1 - 9.

[99] Hebr. 10: 10, 14.

[100] Room. 11: 16.

[101] Jes. 53: 4; Ps. 116: 10; 119: 107.

[102] Vrt. 2. Kor. 3: 12 - 18; 4: 3, 4.

[103] Room. 6.

[104] 1. Tim. 4: 13.

[105] Kysymysmerkki on mukana teoksen ensimmäisessä painoksessa, mutta ei toisessa.

[106] https://mikatuovinen.net/torinon-kaarinliina-jeesuksen-ylosnousemuksen-todistajana/

[107] https://www.vartija-lehti.fi/tuonelan-matkaoppaita/

[108] https://petritikka.blogspot.com/2021/08/astui-alas-tuonelaan-kirja-arvio.html

 2020.11.04

Espoolainen filosofian maisteri ja raamatunkäännöskonsultti Mikko Tassia on kirjoittanut kirjan Kristinusko pähkinänkuoressa, ajatuksia Apostolisen uskontunnustuksen ääressä (304 s.). Nimi on osuva. Tarjona on todellakin erilaisia uskontunnustukseen läheisesti tai kaukaisesti liittyviä pohdintoja, siis hyvin monenlaista ainesta: kuolemanrajakokemukset, lain kolmas käyttö, pre-, a- ja postmillennialismi…

Tassiaa voi kiittää ainakin kahdesta asiasta. Ensiksikin aiheenvalinnasta. Apostolinen uskontunnustus, pienoisraamattu, ansaitsisi enemmän huomiota kuin sille kristillisissä piireissä suodaan. Siinä on esitetty uskon ydin, me taas usein harhailemme kehällisissä.

Toiseksi kiitän Tassiaa hänen lähtökohdastaan: ”on aika palata vanhakirkolliseen ja uskonpuhdistuksen esille tuomaan klassiseen kristinuskoon.” Takaisin lähteille!

Paluu vanhakirkollisiin teksteihin näkyykin komeasti. Tassia vetoaa jatkuvasti Kyrillos Jerusalemilaiseen (k. 386), Justinos Marttyyriin (k. n. 165) ja Irenaeukseen (piispaksi 177). Mieleen tulevat 1600-luvun suomalaiset saarnat, joissa niin ikään liikuttiin patristiikan alueella sujuvasti. Kahden ensin mainitun varhaiskirkon opettajan pääteokset on suomennettu, joten mikään ei estä muitakin seuraamasta Tassian esimerkkiä patristiikkaan tutustumisessa.

En kuitenkaan voi kiittää kirjaa ihan kokosydämisesti. Sen raamattukäsityksessä on jotain itselleni vierasta.

Esimerkiksi puhuessaan Jumalasta luojana Tassia lukee Raamattua kirjaimellisesti ja kieltää kokonaan käsityksen evoluutiosta. Onko maailma ehkä luotu ”kuuden 24 tunnin vuorokauden sisällä tai pidemmän ajanjakson aikana, jolloin Jumala on luonut lajit yhtäkkisesti ilman pitkää kehitysjaksoa”, hän pohtii.

Noin ahdas raamatullisuus estää Tassiaa etenemästä ajattelussa niin tehokkaasti, kuin se muuten olisi hänelle mahdollista. Tosin tällaiset yleisestä eroavatkin kantansa hän esittää jotenkin hienovaraisesti, ei sillä tavoin äristen kuin joillain kristityillä on tapana.

Mutta mikähän tähän kysymykseen olisi oikea kristillinen vastaus? Evoluutioteorian puolesta vai sitä vastaan? Entä jos oikea ratkaisu olisi koko asetelman huomiotta jättäminen? Kehitelköön tiede teorioita, se on sen tehtävä. Kristittyjen ei pidä sitä työtä häiritä.

Toisaalta kristillisellä uskolla on oma ilmoituksensa maailman synnystä, kristittyjen tehtävä on tulkita sitä. Mieluummin olisin kuullut Tassialta, mitä varhaisen kirkon opettajat tästä kysymyksestä sanoivat, kuin lukea hänen kannanottoaan evoluutioteoriaan.

Kaiken kaikkiaan kirja on kiinnostava osoitus siitä, että teologista ajattelua harjoitetaan muuallakin kuin tiedekunnissa, kristillisissä lehdissä ja kustantamoissa. Kirjan voi lainata joistain kirjastoista. Joka haluaa sen omaksi, voi kysyä tekijältä osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Esko Miettinen

2020.05.04

Martta Elisabet Kaukomaa (o.s. Suominen, 25. lokakuuta 1895 Mynämäki^[1]– 1992) oli suomalainen uskonnollinen kirjailija, runoilija ja Vapaakirkon evankelista.^[2][3]

Martta Kaukomaa o.s. Suominen syntyi Mynämäessä vuonna 1895^[1] ja kasvoi suuressa sisarusparvessa.^[4][5] Hänen isänsä oli nahkuri Kustaa Suominen ja äitinsä Vilhelmiina Wallenius.^[6] Koti ja kasvuympäristö olivat kristillisiä. Isä piti pyhäkoulua^[7] ja äiti lauloi hengellisiä lauluja.^[8] Äiti ja isä olivat kotoisin rukoilevaisseudulta.^[9]

Varhaisen hengellisen heräämisen^[10], sitä vahvistavien kokemusten jälkeen ja rippikoulun käytyään Martta Kaukomaa alkoi kirjoitella lehtiin runoja ja suorasanaisia tekstejä.^[11] Hän toimi myös isänsä sijaisena pyhäkoulunopettajana.^[7] Kutsumuksensa raamatunopettajaksi hän löysi jo 16 vuotiaana Turun Betel-kirkossa vuonna 1912 saamassaan näyssä.^[12][1]

Martta Kaukomaa solmi vuonna 1919 avioliiton Arvi Kaukomaan (1894-1969) kanssa.^[13][14] Arvi Kaukomaa vihittiin papiksi 8.1.1919.^[15] 1920-luvulla pariskunta vaikutti Vapaakirkossa opettaen Sandössä (Santala, myöhemmin Hankoniemen kristillinen opisto) pidetyillä raamattukursseilla^[14] ja Martta Kaukomaan runoja julkaistiin myös Vapaakirkon lehdissä.^[1]

1930-luvulla hengeltään ekumeeninen^[2] Martta Kaukomaa toimi helluntaiherätyksen seurakunnissa.^[14] Vuonna1948 hän siirtyi opettamaan ja johtamaan vapaakirkollisen Naislähetysliiton leirejä Laina Vaismaan kutsusta ja järjesti naistyöntekijöiden kursseja, virkistyspäiviä ja leirejä lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.^[16] Vuonna 1979 hänelle myönnettiin Suomen Vapaakirkon seurakuntatyöntekijän valtakirja.^[17]

Perheenäidin, papinemännän ja seurakuntatyön ohella Martta Kaukomaa julkaisi läpimurtoteoksensa Lauluista ihanin (1942) lisäksi lähes kolmekymmentä teosta runoja ja hartauskirjallisuutta.^[14][18] Runojen kirjoittaminen jatkui loppuun saakka^[19] Vuonna 1975 ilmestyi teos Kihlajaislahja, jonka Martta Kaukomaa kirjoitti Vilho Rantasen pyynnöstä hengelliseksi testamentikseen.^[20][21]

Niin alhaalla kukaan ei kulje, jonka kiteeläinen Iina Karttunen sävelsi^[22] Martta Kaukomaan Keikyässä v. 1918 kirjoittamaan ja Suomen viikkolehdessä julkaistuun runoon^[23][24], on edelleen suosittu hengellinen laulu. Sitä on viimeksi uudistanut Eija Harmanen SLEY:n laulukirjaan Siionin kanteleeseen.^[25] Kirjassaan Kihjalaislahja Martta Kaukomaa jakaa tuon runon pohjana olleen syvästi henkilökohtaisen kokemuksensa.^[26][27]

Teoksia

• Armo ja rauha : runoja. Suomen luth. evank.-yhdistys, Helsinki 1926
• Salaiset aavistukset : uskonnollisia runoja. Suomen luth. evank.-yhdistys, Helsinki 1927
• Herran sana tuli minulle. WSOY 1934
• Iankaikkinen valtakunta : näkemyksiä Danielin kirjasta. Ristin Voitto, Helsinki 1942
• Lauluista ihanin : tutkielma Korkeasta veisusta. Ristin Voitto, Helsinki 1942, 2. painos Päivä, Hämeenlinna 1976
• Ei väellä eikä voimalla : ajatuksia Sakarjan kirjasta. Hyvä Sanoma, Helsinki 1943
• Elävän veden virrat : ajatuksia hengen täyteydestä. Kuva ja sana, Helsinki 1944, 1984
• Jumalan voima : evankeliumia nuorisolle. Ristin voitto, Helsinki 1944
• Kansat kaikkivaltiaan käsissä. Evankelioimisliike, Tampere 1944
• Karitsan tie : halki ajan ja historian Ilmestyskirjan valossa. Hyvä sanoma, Helsinki 1945
• Voittopalkintoa kohti : kirja monissa ahdistuksissa taisteleville Jumalan lapsille. Kuva ja sana, Helsinki 1945
• Risti ensin sitten kruunu : ajatuksia Markuksen evankeliumin ääressä. Ristin voitto, Helsinki 1947
• Hyvän omantunnon liitto. Ristin voitto, Helsinki 1948, 2. korj. ja lis. painos RV-kirjat, Vantaa 1981
• Kihlajaislahja. Päivä, Hämeenlinna 1975
• Uusi temppeli ynnä muita Hesekielin näkyjä. Päivä, Hämeenlinna 1977
• Aamunkoitto korkeudesta. Ari-kustannus, Saarijärvi 1979
• Olen ihminen. Ari-kustannus, Saarijärvi 1979
• Olen matkalla : runoja. Päivä, Hämeenlinna 1983
• Aamusta iltaan : valikoima vuosina 1912-1983 syntyneistä kirjoitelmista. RV-kirjat, Vantaa 1984
• Aabraham : Jumalan kirkkauden ilmestymisestä Kaldean Uurissa Moorian uhriin ja Ihmisen pojan päivän näkemiseen asti. Pyhiinvaeltajat, Espoo 1986
• Psalmi 119 : hetkiä erään vanhan testamentin nimettömän pyhän omaelämäkerran ääressä. Pyhiinvaeltajat, Heikinkylä 1986
• Jeesuksen Kristuksen ilmestys. Suomen yhteiskristillinen raamattukoulu, Kimola 1988

Lähteet

1. Hämelin Eila ja Rautamäki Vappu: Tienraivaajat : vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä Hämeenlinna Päivä 2001 s. 317
2. Piispa Eero Huovisen saarna Tuomasmessussa 1.4.2018, Helsingin hiippakunta
3. Syntymävuosi Fennicasta.
4. Kaukomaa s. 37
5. Martta Kaukomaa: Kihlajaislahja. Hämeenlinna : Päivä 1975 s. 30
6. Kaukomaa, Frans Arvi Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisu. 2017. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 27.4.2020.
7. Kaukomaa s. 40
8. Kaukomaa s. 30-31
9. Kaukomaa s. 31
10. Kaukomaa s. 32-33
11. Kaukomaa s. 39-40
12. Kaukomaa s. 72
13. Suomen papisto
14. Hämelin s. 318
15. Suomen papisto
16. Hämelin s. 315 318-319, 350
17. Hämelin s. 372
18. Martta Kaukomaa tekijähaku Finna.fi. 27.4.2020. Viitattu 27.4.2020.
19. Hämelin s. 319
20. Kaukomaa s. 5-6, 141
21. Armas Hepovirta: Kirjaesittely Martta Kukomaan kirjasta Kihlajaislahja Kultaomena-sivusto. 2013. Viitattu 27.4.2020.
22. Iina Karttunen: Katkenneelta taipaleelta. Suomen Viikkolehti 1928, 05.04.1928, nro 14-15, s. 115. Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Artikkelin verkkoversio.
23. Martta Kaukomaa: Maan alimpiin paikkoihin. Suomen Viikkolehti, 26.02.1925, nro 9, s. 68-69. Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot. Artikkelin verkkoversio.
24. Hämelin s. 89, 318
25. Martta Kaukomaa: 202 Niin alhaalla kukaan ei kulje Siionin kannel - evankelinen laulukirja. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys SLEY. Viitattu 27.4.2020.
26. Kaukomaa s. 67-68
27. Hepovirta

Julkaistu alun perin 29.4.2020 osoitteessa: <https://fi.wikipedia.org/wiki/Martta_Kaukomaa>

Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen et al.

2019.05.06

"Ei, ei saa heittää lattialle!"

Huudahdukseni kaikuu keittiössä jälleen kerran. Kuopus on taas osoittanut kesken lounaan haluavansa juustoa, joka on hänen herkkuaan, ja hän on heittänyt lounaslautasen lattialle. Sotku on hirmuinen. Lattia on täynnä keittoa. "Mitä oikein keksisin sinun kanssasi", huokaisen ja alan siivota. Juustoa ei nyt kuitenkaan heru!

Kuinka monta kertaa olet halunnut jotakin muuta kuin, mitä sinulla on tarjolla edessäsi? Jauhelihakeiton sotkuja lattialta viimeksi siivotessani Jumala alkoi opettaa minulle tilanteen kautta aivan uudella tavalla. Me ihmiset olemme taipuvaisia haikailemaan jotakin muuta, kuin mitä Jumala meille tarjoaa. Hän on suunnitellut meille erinomaisen, ravitsevan aterian, joka täyttää tarpeemme kuhunkin hetkeen sopivalla tavalla. Hänen Sanansa on suoraan meidän edessämme, mutta silti emme ymmärrä tarttua siihen. Tai jos tartumme, haikailemme kuitenkin jotakin muuta pikaisempaa ratkaisua, joka alkuun maistuu hyvältä mutta joka kuitenkaan ei ole meille hyväksi. Elämäntilanteissamme emme useinkaan näe siunauksia vaan koemme helpommaksi rukoilla vain: "Päästä meidät pahasta!" kuin "Tapahtukoon sinun tahtosi".

Hiljattain pyhänä kirkossa Vanhan testamentin sanankohtana luettiin Jumalan ihana ajatus meistä, Jeremian luku 29, jae 11: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Tämä jos mikä on meille ravitsevaa leipää! On elämäntilanteemme mikä tahansa, voimme aina luottaa siihen, että Jumalalla on langat käsissään. Saamme rukoilla Sanan mukaisesti, että Henki vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä, ja että luottamus Jumalan hyvään tahtoon meitä kohtaan lisääntyy. Saamme aukaista Raamatun ja pyytää meille hengellistä ravintoa, jotta jaksamme eteenpäin. On joskus vaikea nähdä tuskallisen elämäntilanteen olevan meille mitenkään hyväksi. Jumala kuitenkin näkee, millaista hengellistä koulua kunkin meistä tarvitsee käydä. Sanan kautta Hän ohjaa meitä. Ottakaamme Jeesus sanassa ja rukouksessa lähemmäs sydäntämme, pysyväksi matkakumppaniksemme. Hän kutsuu meitä joka päivä tiiviiseen yhteyteen kanssaan!

Tartu sinäkin tähän lupaukseen: keittosotkujen keskellä on toivoa!

                                                                                                                             Ilona Teirikangas