2017.05.22

"Osta totuutta, älä myy, osta viisautta, oppia ja ymmärrystä." Tämä sananlasku (23: 23; 1992) määrittelee kotikirjaston perustan.

Kotikirjasto-sanan alkuosa viittaa perheen tai yksilön asuntoon tai paikallisseurakunnan kokoushuoneeseen. Jälkiosa viittaa järjestettyyn kirjakokoelmaan. Yhdyssana välittää mielikuvan siitä, että hyväksi havaittu teos on helposti saatavilla.

Kotikirjaston ytimen muodostavat uskoa synnyttävät ja jatkuvasti ylläpitävät kirjat (Joh. 20: 31). Kokoelma kokonaisuudessaan ravitsee lukijaansa kokonaisvaltaisesti sekä ohjeistaa hengen, sielun ja ruumiin puhtauteen (1. Tess. 5: 23).

Kotikirjasto koostuu seurakunnan sananpalvelijoiden jakamasta, yhteisestä hengellisestä rikkaudesta (1. Kor. 3: 21, 22). Sen arvokkaan, läpilukemattoman osan muodostavat tieto- ja hakusanakirjat; tiedon etsijälle niitä ei ole koskaan liikaa (Matt. 7: 8).

Kotikirjasto elää symbioosissa lukijakuntansa kanssa. Kirjanoppineen tai -oppineiden kokoelma karttuu ajan mukana. Aarrekammio sisältää uutta ja vanhaa painosta ja sanomaa (Matt. 13: 52). Kotikirjasto muodostuu lukijansa tai lukijoidensa näköiseksi; ja lukutoukka itse muuttuu syömänsä kaltaiseksi (2. Makk. 15: 39; Jer. 15: 16).

Risto Syrjä

2017.05.31

 Körttien mystisiä kokemuksia

 Olavi Kareksen kirjasarjaa Heränneen kansan vaellus olin katsellut erilaisilla kirppiksillä moneen kertaan. Jostain syystä siitä oli ollut tarjona vain neliosainen eli vajaa laitos.

Lopulta vuonna 2014 tärppäsi. Menin Suolahdella jonkin kristillisen yhdistyksen pitämälle kirpputorille, jossa on varsin laaja kirja-osasto. Siellä tämä viisiosainen teos oli, kaikessa tuimassa mustuudessaan ja 2367 sivun laajuudessaan. Alaotsikko on Suomen herännäisyyden elämää ja vaiheita noin v:sta 1880 v:een 1930.

Sinä kesänä kahlasin kirjat läpi pääpiirteittäin. Hämmästykseni oli melkoinen. Tällainen mammuttiteos on Suomessa ilmestynyt niinkin myöhään kuin vuosien 1947 ja 1952 välisenä aikana, enkä ollut kuullut siitä muuta kuin hajanaisia mainintoja! Minusta teos ansaitsisi korkean sijoituksen suomalaisen kristillisen kirjallisuuden rankingissa.

Otan esille vain yhden näkökulman. Kirja sisältää melkoisen annoksen monenlaista kristillistä kokemusta, hyvin erikoistakin. On sitä, mitä nykyisin sanotaan kuolemanrajakokemukseksi (NDE), ja sitä, jonka nimi on kuolinvuodekokemus (DBE). Enkeleistä puhutaan. Saarnaajien toteen käyvät ennustukset eivät ole harvinaisia. Suonenjoen kielilläpuhujat muistetaan, esimerkiksi Katriina Markkanen. Näiden lisäksi lukija on kaiken taustalla kuulevinaan sen monesti mainitun äänekkään itkun, joka syntyy, kun puhujan julistus sattuu seuraväen tai kirkossa kuuntelevien omiintuntoihin. Joskus ei siltä itkulta ollut kuulla saarnaavan papin sanoja.

Kerron tarkemmin yhden merkillisen tapahtumasarjan Heränneen kansan vaelluksen ensimmäisestä osasta. Josef Cajan oli pappina Reisjärvellä, erämaaseurakunnassa Pihtiputaalta luoteeseen.

Eräänä kesäsunnuntaina hän pidettyään jumalanpalveluksen kirkossa lähti muutamien heränneitten kanssa pitämään seuroja taloon parinkymmenen kilometrin päähän. Matka tehtiin jalan!

Matkan varrella nähtiin seurakuntalaisia sapattia rikkomassa heinäpellolla. Ohi mennessä pappi parahti: ”Herra armahda minun sanankuulijoitani.” Nyt alkoi käydä ilmi, että ilmassa oli jotain erikoista: joihinkin heinäntekijöihin sana sattui niin kovasti, että työkalut putosivat käsistä, jotkut vaipuivat tiedottomina maahan, jotkut lähtivät seuraväen mukaan.

Pappi oli joutunut merkilliseen hurmostilaan. Kun seurat alkoivat, hän sai soperretuksi vain, että seurakuntalaisia uhkaa vaara taivaasta. Sitten hän kaatui pyörtyneenä lähellä istuneen miehen syliin. Niissä seuroissa veisattiin vain yksi virsi. Veisuu kosketti – mukana olijat sanoivat, että eivät koskaan myöhemmin ole kuulleet niin nöyrää ja elävää veisuuta. Sen jälkeen yksi mukana oleista maallikoista puhui. Sanat särkivät koko seuraväen omattunnot.

Tästä tapahtumasta alkoi herätys laajeta ympäri Reisjärven seurakuntaa. Keskeisiä henkilöitä olivat Josef Cajan ja hänen vaimonsa Iida Cajan.

Miksi minua tällainen kiinnostaa? Siihen vastaa kirjasarjan toisessa osassa J.R. Forsman, Oulun piispa, körttejä hänkin. Forsman soimaa protestanttisuutta siitä, että kaiken pitää olla niin järkevää, ei anneta mitään osuutta ihmisen mielikuvitukselle. Tässä, sanoo Forsman, pitää antaa arvo katolisuudelle, joka ruokkii ihmisen tunne-elämää.

Juuri tätä mielikuvitusta ruokkivaa löytyy Kareksen kirjasarjasta todella viljalti. Uskon ympärille rakentuu siinä värikäs kudos – usko ei ole mitään kaavamaista ulkolukua eikä myöskään vain hurskasta halleluja-laulua. Usko sattuu ihmiseen niin syvälle, että sisin vastaa oudoilla tavoilla: itkulla, pyörtymisellä, mielenhäiriöllä.

Ja tämä merkillinen kristillisyyden historia tapahtuu melkein pelkästään syrjäseuduilla, alueilla, joista ei usein kuule puhuttavan. Minun täytyi tutkia karttaa pitkään ennen kuin löysin sieltä Reisjärven. 

 

2017.05.15

Miten ihastuin vanhoihin kristillisiin kirjoihin

Tämä tapahtui jo 1970-luvulla. Jostain syystä kiipesin sukulaisten vanhan talon vintille Heinolan maalaiskunnan Imjärven kylässä. Siellä oli välikaton täytteenä käytetty hiekkaa. Ja hiekan seasta pilkotti kirjojen kulmia. Otin sieltä repaleisen ja vain osan sivuista sisältävän kirjan. Se oli muodoltaan omituisen pitkä ja kapea, kuin Helsingin julkisen liikenteen aikataulukirja ennen vanhaan. Tein siihen sanomalehdestä kannet ja panin sen talteen.

Myöhemmin kävi ilmi, että se oli osa Swebiliuksen katekismusta. Kun sitten luin kokonaista kappaletta tuosta puutteellisena löytämästäni kirjasta, pulssini nopeutui. Teksti oli kuin jostain kristillisestä alkukalliosta lohjennut palanen. Siinä ei ollut sitä nykyistä kristillisyyttä joskus vaivaavaa pyrkimystä salonkikelpoisuuteen ja sovintoon uuden maailmankuvan kanssa. Tuntui, että se oli uskoa sellaisena kuin usko oli aina ollut. Tämä minun kokonainen kappaleeni Swebiliuksen katekismuksesta on vuodelta 1885. Siitä repaleisesta en tiedä, siitä oli repeytynyt alkuosa kokonaan pois.

Toinen kokemus oli vielä tärkeämpi. 1980-luvulla ostin divarista nipun ranskalaisia romaaneja. Jostain syystä divaristi antoi minulle kaupanpäällisiksi kirjan, jonka nimi oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Virsi-, evankeliumi- ja rukouskirja. Se oli painettu niinkin myöhään kuin 1952 ja tehty vuoden 1938 kirkolliskokouksen ohjepainoksen mukaan.

Jonkin ajan kuluttua sitten tarvitsin rukousta, jonka voisi lukea pitkälle matkalle lähdettäessä. Lahjaksi saamastani kirjasta löysin tällaista: ”Herra, kaikkitietävä Jumala! Sinun nimeesi minä aloitan tämän matkan. Anna pyhän enkelisi saattaa minua, niin kuin Tobiasta, varjella matkalla kaikesta vaarasta, niin kuin Eliasta, suojella ja ohjata tuntemattomilla teillä, niin kuin Haagaria, virvoittaa yöllä matkan varrella, niin kuin Jaakobia,…”

Minusta oli aivan ihastuttavaa, että tällä tavoin laveasti rukoiltiin enkelien suojelusta. Sellaiset rukoukset eivät olleet ihan jokapäiväisiä siinä suurten ikäluokkien uskossa, johon minä olin tottunut. Mieleen tuli ajatus, että jos suomalaisessa kristillisessä perinteessä on tällaista, millaisia muita aarteita siellä mahtaa olla. Onko vanha suomalainen kristillinen kirjallisuus ehkä jonkinlainen unohdettu voimavara, josta tämän päivän kristittykin voisi ammentaa väkeviä oivalluksia?

Suunnilleen näiden ajatusten kanssa olen sitten hankkinut vanhaa kirjallisuutta, yhden silloin, toisen tällöin, miten sitä on sattunut eteen tulemaan. Minkäänlaiseen järjestelmällisyyteen en ole pyrkinyt. Ja sitten olen myös lukenut niitä kirjoja rakennuksekseni. Kokemukseni on ollut, että vanhan kristillisen kirjallisuuden oppilaaksi on hyvä asettua.

Esko Miettinen

2016.05.31

Kokonaisen kirjasarjan arvo on suurempi kuin sen yksittäisten osien summa; hinta on kuitenkin usein halvempi. Niinpä yhtä puuttuvaa osaa etsitään, kunnes se löytyy, ja siitä ollaan valmiit maksamaan tavallista enemmän.

"Jos - - hän kadottaa yhden niistä, eikö hän - - etsi visusti, kunnes hän sen löytää?" Luuk. 15: 8.

Koko taivaskin juhlii, kun se yksi kadotettu löytyy.
Sen hinnan suuruutta emme tässä elämässä käsitä.

Risto Syrjä

2015.05.20

Ihminen on henki, sielu ja ruumis - kaikki yhdessä; ihmiskuva muodostuu ikään kuin kolmen päällekkäisen kalvon läpi katsottaessa.

Ihmisen ruoka on luonteeltaan ruumiin, sielun ja hengen ravinto. Kolmikerrosleivän laatu vaikuttaa hyvinvointiin.

Jos diagnoosina on hengellinen pahoinvointi (ehkä sielua ja ruumistakin kuvottaa) ja syyksi epäilee hengellisen ravinnon huonolaatuisuutta, kannattaa soveltaa korvausteologiaa. Siinä huono korvataan hyvällä, hyvä paremmalla ja parempi parhaalla.

"Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä." Jes. 55: 2.

Risto Syrjä

2014.06.09

Oletko jo löytänyt kirjallisuuden kirkkaimman helmen?

Taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä, ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen.

Risto Syrjä

2013.06.23

Koditon kaipaa kotia. Koti antaa paikan, jossa olla - tarkoituksen. Kierrätettävä ja myytävä on matkalla. Määräpään äärilaitoina voi olla kaato- tai kunniapaikka, tulipesä tai vitriini. Kuulemmeko kirjojen puhuvan? Kristillisten kirjojen äärellä voimme kuulla Taivaan äänen.

Janoinen kaipaa vettä. Erämaassa voi menehtyä jopa elävän veden läheisyyteen, jos ei tiedä kaivon sijaintia. Kristillisessä kirjallisuudessa on sukupolvien kätkemä valtava aarre. Osaammeko avata halvankin näköiset kannet ja ammentaa?

Nämä ovat kaksi tarvetta - haastetta -, joihin yhdistyksemme tahtoo vastata.

Risto Syrjä